sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Pientä pöhinää

Olen ollut töissä enemmän kuin normaalisti ja ajattelin etten jaksa ja ehdi tehdä paljoa käsitöitä. Mutta on tässä jotakin tullut tehtyä, purkamisen lisäksi. Pidemmittä puheittä suoraan asiaan.



Näistä piti tulla unisukat, mutta enpä tiedä kun ovat aika paksusta langasta nimittäin Novitan Kolibrista. Ovat vähän isot kun eivät ole itselleni. Pitää varmaan tehdä toinen versio ja antaa saajan valita.



Näihin sukkiin katsoin osviittaa Suloiset sukat-kirjasta. Mutta tein oman version. Tuota pörrö-lankaa oli just tuon verran ja jotenkin tuntuu, että näistä sukista puuttuu jotain, mutta en oikein saanut soviteltua niihin mitään nappejakaan. Ei sattunut sopivaa värisävyä olemaan. No jahka keksin niin laitan. Tai sitten en. Nämäkin ovat tarkoitettu isommille jaloille kuin omani.



Tytär pyysi tekemään tällaiset napakat pikkusukat, joten kilkuttelin ne aamulla valmiiksi niin sai jalkaan kun lähti reissun päälle. Olen tehnyt aiemminkin tuollaiset ja hyvä ovat kuulemma olleet. Ajattelin tehdä vielä yhden version noista sukista ruskeina.

Ei kommentteja: