maanantai 18. kesäkuuta 2007

Pikkutöppöset


Töppöshuumassa piti kokeilla kuinka pienet töppöset saisi tehtyä ohuella langalla ja pienillä puikoilla. Näin pienet niistä tuli. Laitoin tulitikkuaskin viereen niin, että osaa vähän hahmottaa kokoa.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2007

Kas pussukka

Sainpa viimein kuvattua kassin, jonka tein samoilla kaavoilla kun aikaisemmin esitellyn kullanvärisen kassin. Tämäkin on tehty 'vuosikertakankaista', joita on säilötty kaapissa hartaasti. Punainen kankaanpala oli sen verran pieni, että leikkasin sen ilman saumavaroja. Samasta syystä vuori on kokonaan yhdestä palasta. Kiinnitin siihen tukikankaan, mutta ei siitä kovin jämäkää tullut.

Tässä on kassi ulkoa.



Tässä sisältä.

perjantai 1. kesäkuuta 2007

Sammakkoprinsessa



Tässä tulee toinen versio rinsessasukista. Ne ovat ensimmäiset sukat ystävälleni, joka Tanssii Siveltimen Kanssa. Nähtyään sukkia, joita olin tehnyt, hänkin halusi itselleen sukat ja antoi vapaat kädet tehdä minkälaiset sukat vaan, mallia ja väriä myöten. Tiesin, että hän pitää turkoosista väristä ja kuinka ollakaan olin juuri vähän aikaisemmin tyhjentänyt erään käsityökaupan tarjouslankakorin turkooseista Lanett-langoista. Niinpä sitten neuloa nikuttelin hänelle rinsessa-sukat. Kruunusta vaan ei tullut samanlainen kuin aikaisempiin sukkiin. Sakarat tässä on vähän hujopinoloiset ja muistuttavat sammakon räpylää. Siitäpä niille nimi sammakkoprinsessa-sukat.