Näytetään tekstit, joissa on tunniste huivit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huivit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. lokakuuta 2013

HIRMEETÄ HARMAATA


Vai onko harmaa hirmee?
Ei ainakaan jos tykkää. ;D

Susanne Novitalta julkaisi facebook sivuillaan maistiaisia uudelta Novitan talvi 2013 lehdestä. Siitäpä sain semmosen ronspiraation, että sen kutsua ei voinut vastustaa.


Ohje: Neulottu pipo ja kauluri (klik) Novita talvi 2013
Lanka: Novita Naava (kaksinkertaisena)
Puikot: Nro 8 pyörö 60cm ja sukkapuikot, sekä virkkuukoukku nro 7 ja 6

Pipoon olisi tullut päälaelle kukka kaksinkertaisella langalla virkattuna. Se näyttikin kuvassa aika hauskalta. Mutta kun mallasin sitä sinne niin se tuntui semmoselta mokkulalta että vaihdoin suunnitelmaa ja tein pipon kukkasen myös yksinkertaisesta langasta. Lisäsin vaan vielä yhden lehdykkäkerroksen, enkä tehnyt siihen ohjeessa mainittua keskisykeröä.


Ihan kiva rojekti. :)
Tuli paksu ja lämmin, eikä tuulikaan hevin läpi pääse neuloksen. Saas näkee sit tykkääkö se jolle tän tekasin.

Tomeraa tiistaita vaan kaikille. :)


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hui, hui, hui, hui, huuiiii

Hupsistarallaa, sanon minä.
 Aika on mennyt aatellessa ja päivät päätä käännellessä, noin kuvaannollisesti. 
Neulottu on, mutta kuten näkyy hitaanlaisesti.
Nyt on kuitenkin yksi kaulahuivi valmistunut ja malli suostui poseeraukseen koirankeksipalkalla. ;)
Onnekseni kuvaussessio kävi suht vaivattomasti ja kyseinen malli ei ottanut huivia hampaisiinsa, kuten jämälankakerää ennen sitä.

OHJE: Novita  syksy 2011 s.55, malli 37
LANKA: Novita Softy
PUIKOT:  Nro 7

Lanka on toista kuin ohjeessa, joten rukkasin silmukkamäärääkin sen mukaan.
Tosin kyllä Crystalistakin olisi mustaa löytynyt, mutta kun siinä on paljetteja ja aattelin, ettei huivin tilaaja (mies) ehkä halua plingplingiä joukkoon.
Toivotaa, jotta tällainen versio passaapi.
Hauskaa viikonloppua vaan kaikille.

torstai 29. marraskuuta 2012

Tuubi duubi uudestaan

Toistan itseäni. 
Oli ihan pakko sada tehtyä tämä tuubi/lenkkihuivi.
Ostin Seppälästä tunikan ja siinä olevan punaisen raidan väriset sukkahousut. Kotona äkkäsin lankojani katsellessa, että mätsää noin suurin piirtein väreihin.
 
Lankana Novitan Teddyä, vanhaa väriä nro567 sekä jotain paksua tuntematonta. Vyöte on hävinnyt. Tai oikeastaan purin kaksi epäonnistunutta pipoa, jolloinkin vuodelta nakki ja muusi. Lankaa jäikin jonkin verran. Siitä vois tulla vaikka.... yllätys yllätys, pipo. 
 
Tässä on 20 silmukkaa, neulottu ainaoikeaa kaksi kerrosta teddyllä ja kaksi tuntemattomalla ja kummallakin joka toinen kerros kaksi langankiertoa puikolle. Puikkokoko nro 8.
Koko noin 23cm x 135, menee kaksi kertaa kaulan ympäri. 
 
Mii laik. 
Kummasti häviää nuo vaaleanpunaiset kumisaappaat tuohon lumeen . Ihan kuin leijuisin ilmassa, vaik'en höyhen olekaan. ;)  
Niin, että ihanaa. Meillä on lunta, edes vähäisen.
Topakkaa torstaita kaikille.
Seuraava neulomus on päättelyä vaille valmis. Oho! 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tuubi duubi

Pötkylä. 
 
Pitkula
 
 . Pyörylä.
 
Voi tätä pimeätä päivää.
Sisäkuvauksilla mennään.
 Siis vihdoinkin jotain valmista! 
JEEEEE!
 
 Puro-langasta tuubihuivi. 
Väri Kajo 670.
Pyöröpuikko nro 6.
Lankaa kului 160g.
Pituus n. 140cm, leveys 27cm, huuhteluaineessa liotettuna.
40 silmukkaa, ainaoikeaa ja joka viides kerros reikäkerros.
Lankaa oli kiva neuloa. Soljuvaa puikolla. 
Seuraava neulomus kuvausta vaille valmis. 
 
Leppoisaa viikkoa kaikille. :)

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Kyökin puolelta

Kevätsiivouksen keskeltä, päivää. Arvatkaas mitä? Nyt on kuulkaa keittiö siivottu. On pesty uuni ja sulatettu pakastin ja jynssätty kaapit ja laatikot. Juu laiska töitään luettelee, eiks oo kannustavia nää suomalaiset sananparret (itku pitkästä ilosta, pieru paljosta nauramisesta).

Mutta jynssäämisestä vielä puheen ollen. Meillä on lusikkalaatikoina semmoset valkoiset kaukalot ja arvatkaa (taas) minkälaisiksi ne menee kun teräksiset ruokailuvälineet seilaa siellä edestakaisin? Täyteen harmaita raitoja, joita ei saa pois minkäänmoisella hinkkaamisella. Ennenkun tälläkertaa tarjosin niille keksimääni yleislääkettä (leka), jota oon ehdottanut ratkaisuksi muihinkin elämässä esiintyviin hankaliin asioihin, ajattelin kuitenkin vielä kokeilla Fairy poweria, ajatuksella että sirpaleet tuo onnea jos sinne asti päästään. Suihkuttelin ainetta oikeen isän kädestä (vaikka eihän sitä kättä tietenkään meillä sillä hetkellä ollut, ja oishan äitinkin käsi kai sitten riittänyt), annoin muhia ja sen jälkeen jo vähän käytetyllä karhunkielellä kävin läpi kaikki kaukalot. Ja kuka vois vielä väittää että ihmeitä ei tapahdu, ne lähtivät nimittäin aivan puhtaiksi. Kyllä ihminen voi sitten tulla vähästä onnelliseksi. Piti oikeen esitellä laatikoita Miähelle kun se tuli töistä kotiin, että KATO NY.
Arvattavasti innostus ei ollut megalomaanista. ;))

Toisekseen tuli kyllä todistetuksi että meillä on tänä talvena POLTETTU TAKKAA. Ei oo kuulkaa vielä koskaan ennen ollut laatikoiden alapinnoilla niin paljon nokea. Ihmeellistä on ilmavirtojen elämä.


Niinku mää edellisessä postauksessa totesin et mul on tapana keksii aina jotain siais kärsintää....uups....eiku siis, korvaavaa toimintaa ja katkokävelyä, tai siis tässä tapauksessa katkotoimintaa, toimintaa joka katkee aina toiseen toimintaan, niin nytkin. Tässä on elävä todiste siihen suuntaan.


OHJE: Novita talvi 2009, ohje nro 40 kaulahuivi s. 59/144
LANKA: Novita Saana, kaks kerää ois riittäny, mutta hyvä oli tuhlata Äiteeltä saatuja keriä ja korkkasin kolmannenkin omaksi ilokseni
KOKO: 14x182cm
PUIKOT: Nro 6


Tarkoitus oli tehdä huivista kaveri tuolle Sipulihatulle, jonka ohje oli saatavilla Ravelryssä. Tykkään kyllä molemmista neulomuksista kovasti.

Ja sitten, yleisö on pyytänyt (yksi), että multa tulisi useimmin postauksia. Sanoo tulevansa kiukkuiseksi kun ei oo tullut mitään uutta päivitystä. :D Niin, eihän sitä nyt toki voi tuottaa kannattajaleidille pettymystä vaan koitan yrittää ja ehkä jos vaikka, saisin kaksi harmaata aivosoluani tanssimaan muodostelmassa useammin, se voisi koitua sambarumbaan korvienvälissä ja näkyä useampina blogipostipläjäyksinä.

Mieleni tekevi, aivoini ajattelevi......

torstai 2. joulukuuta 2010

Varpu Villapallo

Pari mun hyvää ystävää kohtas kerran kaupunkireissullaan Villapallon, joka oli heijän mielestään ihan niinku mää. Kun kysyin et ai niinku pehmee ja pyäree vai? oli vastaus kumminki ei. Tarkottivat lähinnä värejä kerässä. Niin he sitten yhdistivät voimansa ja ostivat Villapallon ja laittoivat kauniiseen lahjapussiin kortin kera. Toinen sitte vinkkasi mulle et tuu käymään hänen työpaikallaan ku tuut kaupungille, mulla on sulle jotain. Mää heti ajattelin et uups, mitä pahaa mää ny oon tehny, eikä tullu mitään kumminkaan miäleen (no, nyt mää vasta hokasin miks Nalle Puh-testissä musta tuli Nasu, joka säikähtää helposti!? :D). No, tää ajatus meni tietenki piäleen (onneks). He vaan tahtoivat toivottaa lämpimiä hetkiä ton Villapallon kera.

Nyt mää sitte kävin käsiksi tohon Villapalloon vähän ennen aikojaan, siis etten ensin marinoinu sitä kuukausikaupalla kaapissa. Mun piti alottaa puseroo muttei mulla ollukaan sopivankokoisia puikkoja (oho, kummallista) ja se koitui Villapallon kohtaloksi. ;)


Huivi: Baktus
Pipo: Vyötteessä olevan ohjeen mukaan
Ranteenlämittimet: Omasta päästä
Lanka: Novita Varpu, 67% akryyli, 14% villa, 10% polyester, 9% mohair
Puikot: 4,5 ja 5,5


Tommonen pötkylä toi pipo on jos ei muista asetella ku pistää päähänsä. Juu ja on lämmin, jos ei satu tuulemaan.
Lankaa meni Baktukseen 114g, pipoon 31g ja ranteenlämmittimiin 16g, joten jäljelle jäi vielä 44g josta vois tehdä jotain jos vaan keksis mitä.


KÄÄK, eks tää jo riitä?

torstai 28. lokakuuta 2010

Ufolampaanturkki


Täs ois viel yks tämmönen neuleenpötkylä, joka valmistui syyskuussa. Tää tuli tehtyy kun piti äkkii saada jotain ja päästä eroon tosta öklötyslangasta. Kauhiahan sitä oli neuloo tottakai. Tää on niitä lankoja jota pitää neuloo kieli keskellä suuta ettei vaan pääse yhtää silmukka putoomaan, koskapa niitä ei sitten enää löydä. Koitin pitää varani, mutta jälkeenpäin huomasin tietenkin virheen. Lanka on Lidlin valikoimasta 'Las Vegas' nimeltään ja puikot Nro 6.


Puikot ois voinu olla vieläkin paksummat, että neulos ois ollu vähän ohuempi. Nyt se on tommonen turkis, tosin aika joustava sellainen. Tuntuu lampaanturkilta, mut ku se on ton värinen, nii se on tullu jostain ulkoavaruudesta ufomiähen tarhasta ja on käyskennelly ties minkävärisellä pellolla.

Käytin kaikki langan mitä sitä oli jäljellä eikä siitä tuon isompi tullut. Neuloin niin että loin neljä silmukkaa ja joka kerroksella lisäsin kummassakin reunassa yhden silmukan ja tommonen tosta langasta tuli.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Miniän myssytys ja Pojan pipotus

No juu. Päätin sittenkin tyytyä näihin jo otettuihin kuviin, enkä uusia kuvaussessiota, että sais homman etiäpäite. Vähä tummii noi yhet kuvat ainakin on.

No mutta kuitennii Miniälle neuloskelin tota ensimmäistä Baktustani pikkuhiljaa ja myssylankaa hain sitten erikseen niinkun kerroskelin vähän aikaa sitten. Myssyn ajattelin tehdä omasta päästä silleen et neuloisin tuon pannan ensin ja siitä sitten poimisin silmukat varsinaiseen myssyosaan. Pannan päättelyä neulomalla harjoittelin Punokset puikoille-kirjan ohjeiden mukaan ja samalla huomasin et toihan on melkeen samanlainen kun kirjassakin oleva Tuuli-baskeri. Melkeen mutta ei ihan. Silmukkamäärä on eri ja syvyys eri ja kavennukset eri eikä palmikkokaan oo ihan samanlainen,joten väitän ihan 'omaksi' ohjeeksi. ;)


Malli: Miniän myssy
Lanka: Katia Peru
Puikot: Nro 5


EDIT: Lisäsinpä tähän Miniältä tulleen päivänvalossa otetun kuvan, niin näkyy värit paremmin.


Malli:Baktus
Lanka: Koivulan tilan lanka
Puikot: Nro 4

Tän langan luikumista tykkään kovasti. Vähän karkeaa lanka on vaikka uitin sen huuhteluaineessa, mutta tehdään siitä sitten jotain muuta jos ruppee käytössä tökkimään.


Malli:Jacques Cousteau by Typy
Lanka: Lanett kaksinkertaisena
Puikot: Nro 3,5

Ekan kerran kun Miäs sanoi Pojan haluavan PUNASEN Cousteau pipon mää oisin tipahtanu pyrstölleni jos en ois ollu jo valmiiksi istumassa. Vaatteiden väritys kun on hällä ollu aika neutraali ja paljon mustaa nii en meinanu uskoo, mut pakko se oli ku Miniä lähetti skypelläki kuvan Cousteausta ittestään punanen pipo päässään. Melkeen ois voinu aatella et Poika on lapsena saanu 'rauman' punasista vaatteista, ku sillon ompelin hälle punasesta vakosametista juhlahousut henkseleillä, mut ei ois näköjään tarttenu olla huolissaan. ;DD Miälelläänhän mää hälle punasen pipon tein.

Tyttären pipotus


Tässäpä neulomuksia tyttärelle. Cousteau-pipo, joka tilattiin jo öpauttiarallaa kaks vuotta sitten (uups ai did it ökein) ja kaulahuivia toivottiin syksyllä. Mukana myös pipo jonka ajattelin hänen harmaalle kaulahuiville kaveriksi.


Malli: Jacqes Cousteau by Typy
Lanka: Novita Tennessee
Puikot: 3,5 Pyörö- ja sukkapuikko


Malli: Hukkapätkähuivi (oma ohje)
Lanka: Lanett kaksinkertaisena ja pyörönä
Puikot: Nro 4
Muuta: Yksi verhorengas

Koska lankaa oli rajoitetusti ajattelin neuloa niin kauan kuin sitä riittää ja katsoa kuinka pitkä tulee. Ihan ei riittänyt kahta kertaa kaulan ympäri ja solmuun joten kekkasin tuommoisen kiinnityssysteemin. Saa nähdä sitten miten käytännöllinen se on käytössä.


Malli: Avaruuspipo Ulla 03/09
Lanka: Järbo Garn Vinga 85% akryl, 15% villa
Puikot: Nro 4,5

Avaruus-pipo jäi heti mieleen kun sen bongasin. Tuota pipoa aloittaessani en muistanut missä sen näin niin laskeskelin sitten suurinpiirtein silmukat tuolle langalle. Hauska pipomalli ja voisin tehdä muutaman lisää, nääs kun yks ei taaskaan riitä. ;)

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Ikikukkii

Meil oli naisten saunailta ja päätin viiä emännälle tämmössii kukkii. Ja ettei tulis kiirus mää kekkasin sen edellisenä päivänä mitä vien, kun mitään kivaa ei ollu valmiina varastossa. Niin mää sitte veivasin henkeni hädässä et saisin valmiiksi ajoissa ja valmistuhan se mut viel ois saanu kostuttaa ja vanuttaa mut ku ei ni ei. Enkä siis ehtiny kuvaamaankaan kotona ja ei sit kauheen hyvin onnistunu kuvaukset perilläkään joten tähän on tyytyminen.


Ohje: Kukkanyöri, kirjasta Hurmaavat huivit sivu 44
Lanka: Novita Rose Mohair muut värit paitsi vaal.rusk. joka on Kitten Mohairia
Puikot: Nro 5, 3,5 ja 2,5
Muuta: Kymmenen nappia

lauantai 31. lokakuuta 2009

Pötkylä

Mää neuloin pötkylän ja se ihan Susanna Haaviston vika eiku syy eiku ansio. Siis nääs kun yks aamu tossa aamutv:ssä häntä haastateltiin ja hällä oli yllään mun nähdäkseni Novitan Teddystä (siltä se lanka ainakin näytti) tehty ihana vihree hartianlämmitin tai joku muu sellainen. Se näytti kivalta ja mää aattelin heti et määki haluun semmosen. Kälykän luona käydessä alerekistä bongasin tommosen petroolinvärisen t-paidan ja kotona huomasin et mul on just saman väristä lankaa, tosin vaan yks kerä ja eihän yhestä kerästä mitään saa jos ei satu pipottamaan. Nyt ei pipottanu yhtään ainakaan toi väri. Niinpä mun oli sit ihan PAKKO ostaa kaks kerää lisää samaa lankaa ja alkaa nikuttelemaan.


Ohje: 'oma' (tee ensin kukka ja käytä loput langat pötkylään eli luo 110 silmukkaa, neulo pyörönä niin kauan kun lankaa riittää ja päättele)
Lanka: Novita Teddy 300g
Puikot: Nro 7 pyörö (80cm)
Kukan ohje: Novita talvi 2008, ruusupusero.
Muuta: Kukkaan 40 kpl fasettihelmiä ja kolme turkoosinväristä lehteä


Yllättävän vaikea oli kuvata tuota tekelettä. Se tuntui imevän kaiken valon ulkonakin vaikka aurinko paistoi. Sisällä kuvat onnistui vähän paremmin mutta nuo kukan helmet ja lehdet ei näy ja niistä en saanut millään kunnon kuvaa vaikka kuinka yritin joten deletoin ne kuvat heti pois.

Sitte seuraa piän tunnustusosio. Olin yks päivä liikenteessä mun ystävän kanssa ja hän halusi käydä ohimennessämme ostamassa alpakkalankaa neuletakkiin paikallisesta käsityökeskuksesta, jossa mää en ollu ikinään poikennu, enkä ymmärrä miten tuommonen erreys on päässy käymään. Noh, mää menin vaan mukaan enkä jääny autoon istumaan ENKÄ jättänyt rahapussiakaan pois muasta ja tietäähän miten SIINÄ käy.


Minähän en pelkää kiusauksia vaan käyn niihin kaksin käsin kiinni. ;)) Sen verran kontrolli pelasi etten ostanu kun yhden vyyhdin, mutta mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyikään ja mitä VÄREJÄ. Tuon verran voi sortua, vaikka mulla onkin edessä lankavaraston inventointi. Pelkään vaan että pitää etukäteen ottaa diapamia ja viikko sairaslomaa perään että selviää siitä järkytyksestä. Lankavirta kun tuntuu aina olevan enemmän sisäänpäin kuin ulospäin talosta vaikka kuinka koitan jotain tehdä. Lohduttaudun kuitenkin sillä ajatuksella ettei niitä lankoja kuitenkaa ole vielä(kään) 78 kg niinkun eräällä jonka blogia kerran luin. :D

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Hapsut vai nou


En ossaa päättää paanko tähän hapsut vai en. Mulla on muutamia kolmiohuiveja ja niissä taitaa kaikissa olla hapsut. Mut jos paan hapsut onko tää sit liian talvisen näköinen?
Tätä huivia mää lomalla tikuttelin niin pitkälle kun puikot antoi myöten. Mulla oli kyllä hommattu pitkät pyöröpuikotkin, mutta en kualemaksenikaan muistanu mihin mää olin ne hussuttanut. Niinpä niitä ei sitten otettu mukaan matkaan. Mittaa tälle huiville tuli korkeimmasta kohtaa öpauttiarallaa 62cm ja ylhäältä 142cm ja vaikka yläreunassa on resorineuletta se vähän tuppaa kiertymään, neuloinko liian löysää vai oisko pitäny neuloo enemmän. Lankaa meni 169g sanoo mun hiano keittiövaaka.


Malli: Novita talvi 2008, malli 14
Lanka: Novita Wool
Puikot: Nro 4


Tykkään täst huivista kovasti. Se on niin hempee väriltään. Juu, kevät se ku pistää hempeilemään karskimmankin kaverin, saatikka tämmöst löysää selkärangatonta neulootikkoa. Miten niin selkärangatonta. No, mun vaan piti käväistä kirppiksellä ku kauppa ei ollu viel auki ja sit mää tuun sieltä pois kantaen kassillista kankaita ja vähä lankaa ku halvalla sai ja sulovileeni iski. Kato vaikka.


Takana olevat raidalliset kankaat on vielä pesemäti, mut yhteispotrettiin halusivat juu.


Ihanan keväistä lankaa, jotain puuvillaa, mut merkistä ei oo tiatoo. Yks pörriäinen tais luulla lankaa kukkaseksi, kun kävi tsiikailemassa mitä pöydällä oikein loikoili. Ai, nii olihan siin toi liinaki.
Nii et nyt ku mulla on kohta rekkakuormallinen kirppikseltä ja muualta haalittuja kankaita yms. nii miks mää en sit ompele. MIKS!? Miks mun kone ei laula ja surraa. MIKS?!
Onks ompelukeijuu? Jos on nii lähettäkää se mulle heti, nii mää adoptoin sen. Pysyvästi. Ikuisesti. Ainiaan. Voi, kiitos. :DD

lauantai 13. joulukuuta 2008

Hepsin huivi

Alunperin tästä piti tulla Clapotis-huivi, mutta kun mää olin alottanut sen varmaan viis (toista) kertaa katsoin parhaammaksi mennä siitä mistä aita on matalin. Kyllä mää sitten viimein periaatteessa tulin ymmärtämään(!??), miten se clapotis tehdään vaan laiskuuttani ja kun muut työt painoi päällensä (mitä ihmettä) luovutin toistaiseksi siltä osalta. Mutta vielä mää sen ohjeen kesytän. Periaatteessa huivi alotetaan kulmasta ja ensin kummassakin reunassa lisätään silmukoita ja kun on tarpeeks levee toisessa pualessa edelleen lisätään ja toisessa aletaan vähentää ja pudottaan silmukoita, joiden viereiset silmukat on neulottu kiertäen niin, ettei rupee repsottaan ja kun on tarpeeks pitkä päätellään. Simppeliä eiks totta. ;)
Sitten mää bongasin Hepsin tekemän huivin ja kun se näytti niin kivalta mää aatelin, et kyl tää käy vara-clapotiksena ihan täyrellisesti.


Malli: Ihan vaan huivi (blogista Hepsin höpsötyksiä)
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3,5
Koko: noin 20x158cm

Tää oli simppeli ja kiva neuloo siitäkin huolimati, että mää monasti sekosin silmukoissa ja jouvuin purkamaan, enemmän kun sen viistoista kertaa.


Tässä sitte koko Jellona-setti, jota oli sanoisinko mielenkiintoista kuvata ihan issekseen käsivaralta. Suurin osa kuvista meni deletointiin kun ei sihtaus osunu kohalleen. Ny se sit oottaa matkustusta Mini-Ä:lle ja kyllä hää sen kelepuuttaa kun tossa skypeteltiin ja kuvan lähetin, sano jotta söpö on.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Mää kohta ompelen

Tätä olen hokenut ainakin viimeiset kaksi kuukautta, kun tämän saan valmiiksi niin mää kohta ompelen. Tämä 'kohta' tuli viime viikonloppuna. Olin löytänyt pienen palan ruutukangasta ja sain idean tehdä siitä veljentytölle hameen. Vähän piti aivonystyröitä hieroskella miten saan kankaan riittämään. Sitte mä hokasin käyttää korkeaa resorikaitaletta, ostin vähän pitsiä, nyöriä, vuorikangasta ja tylliä ja sen pituinen se. Vähän harmittaa kun tuo resorikaitale on noin vaalea, ainakin salaman kanssa otetussa kuvaassa, ois voinut olla tummemmanväristä, mutta ehkäpä en enää vaihda.


Tarkkoja mittoja ja kankaanmenekkiä en tietenkään muistanut ottaa ylös, kun muutenkin suunnitelma oli summanmutikka ja sinnepäin ja jos ottais vähän sitä ja vähän tätä ja tehdessä mittais ja suunnittelis... :) Mutta paras kiitos tuli kun vetasin hameen pussista ulos ja tyttö sanoi 'Ah, ihana!' ja sehän riittää mulle. :0

Hameen seuraksi piti tietysti saada vielä jotain muutakin ja muistin nähneeni jonkinlaisen keepin jossain lehdessä (!?). Neulotun ja siinä oli palmikkoa. En löytänyt sitä mistään omasta lehdestä, mutta onneksi olin lukenut teko-ohjetta ja päätin soveltaa. Taas niinkun summanmutikka ja sinnepäin. Tuo tuntuu olevan päivän motto. Mallineuleen vaklasin aikaisemmin tehdystä mustasta kaulahuivista, mutta nyt päätin ottaa keskipalmikon vieressä olleet vinoilut mukaan ja muuttaa keskipalmikon tavalliseksi. Tosin vähensin siitä sitten kokeilun jälkeen neljä silmukkaa ja lopputulos on sit tämä.


Malli: Moda 5/2008 (kansikuvassa oleva kaulahuivi omin muokkauksin)
Lanka: Novitan Oiva (40%villa, 35%polyakryyli, 25%polyamidi)
Puikot: Nro 5 (pyörö kun ei muita ollu)

Keepi on siis ensin neulottu kuin kaulahuivia 60cm ja päätelty. Sitten poimittu toisesta pitkästä reunasta silmukat ja seuraavalla kerroksella, taas kokeilun jälkeen, kavennettu 3o ja 2o yhteen, ettei tulis liian löpsö.



Tarkkasilmäinen katsoja huomaa kuvassa hameen kaverina skottiruutuiseen hameeseen aina kuuluvan ison hakaneulan, joka on tällä kertaa koristeltu killuttimin. Enpä taaskaan huomannut ottaa siitä lähikuvaa, kuinka ollakaan. Vähän vaikea oli saada otettua kunnon kuvaa, kun tyttö oli itsekin kiinnostunut minkälainen kustakin kuvasta tuli, ettei aina malttanut pysyä paikoillaan edes kuvan ottamisen aikaa ;)

Palkinnoksi tästä kaikesta sain nähdä taiteellisen tanssiesityksen. Rekvisiittana tytöllä oli kullanvärinen prinsessamekko, kullanväriset tossut ja kastanjetit. Kyllä tätiä sitten hemmotellaan.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Myssytys osa 4

Kaikki edellä olevat rojektit ovat jääneet jäähy vaiheeseen tämän rojektin takia. Likkalapsen kun piti lähtiä toisen likkalapsen (ei oma) luokse kyläilemään ja tuumasin tekeväni tuliaisiksi jotain ja se jotain paisui yhestä moneen (taas). Kiivaitten uteluiden värimieltymyksistä jälkeen ei kun tumasta toimeen ja pitemmittä puheitta siitä piti tulla tämä....


Ja prikulleen ohjeen mukaan ja 8:n puikoilla tehtynä tulos oli tämä.... Ei tullu myssyä, tuli pipo. Miksi? Mikä mättää? Vähänkö harmittaa. Kaulahuivista taas en halunnut noin leveää kun tuo valkoinen, niinpä poistin mallikerrasta parit vinoilut keskipalmikon molemmilta puolilta. Kuva ei ole paras mahdollinen, koska mustaa on niin vaikea kuvata, ettei se näyttäisi niin mustalta ja hävittäisi kaikki palmikot piiloon. Huiviin olen 'tytyväinen' pipoon en. Tahtoo myssyn ei pipoa, vaikka saaja ei tietenkää tiedä minkälainen sen piti olla, jos ei kerro mitään.


Malli: Moda 5/2008 1 Huivi ja myssy (suunnittelija Lea Petäjä) (pitäiskö valittaa?)
Lanka: Novita Kaarna
Puikot: Nro 8 sukkapuikot

Sitten, ettei hommat loppuis lyhyeen ajattelin tehä tähän vielä palmikkolapaset (tehty 'puolikkaiksi') JA kun Kaarna-lankaa jäi 78g koitan josko tulis Mario- myssy....

Ja nyt kaiken tämän löpinän ja postaamisen jälkeen (kuka käski tehä kaikki samalla kertaa, jättää kaikki yhteen iltaan, häh) meikä on rätti, poikki ja 'tyhmiin' ammennettu ja lähtee ny olkkarin lattialle tyynyn päälle köllöttelemään.

Myssytys osa 1

Kesäpuseron aiheuttaman tuhrautumisen purkaminen alkoi tämän myssyn tekemisestä. Olen nähnyt näitä myssyja monessa blogissa ja ihastuin siiten heti ja ajattelin, että joskus vielä teen sellaisen itsellenikin. Eikä se myssyn tekeminen jäänyt tähän yhteen, mutta ajattelin kuitenkin selvyyden vuoksi laittaa jokaisen omaan osaansa. Tulisi muuten niin pitkä postaus, ettei sitä jaksa lukea.


Myssy: Mario-myssy (blogista Jatta soheltaa)
Lanka: Novitan Aino
Puikot: Nro 5, pyöröt ja sukkapuikot
Huivi: Ketjusilmukkahuivi

Huivin tein viime vuonna ja olen käyttänyt sitä paljon. Se on ihanan lämmin. Lankana on myös Novitan Aino. Hamstrasin sitä muutamia keriä viime vuonna eri värejä, mutta tänä vuonna en ole nähnyt Ainoa missään. Siitä olisi mukava tehdä joku neule, mutta kun ei, niin ei sitten väkisin. Tähän settiin haluaisin neuloa vielä lapaset.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pieni välityö


Tätä salomoninsolmuhuivia olen tehnyt pilkkuhiljaa muitten töitten lomassa. Jostain ihmeen syystä halusin yhdistellä juuri noita värejä. Vihreä lanka on värisokeana tehty virheostos, kun luulin tarvitsevani lisää lankaa. Kotona huomasin, ettei se ole ollenkaan samanväristä kuin entinen. Käytin tähän koko kerän ja tuota roosaa oli jäljellä kerä ja se riitti nippanappa. Pelkäsin jossain vaiheessa ettei se riitäkää ja joudun ostamaan lisää. Kauhukuva ei onneksi toteutunut. En tykkää tuosta väristä oikeastaan ollenkaan vaikka muuten vaaleanpunaista fanitankin.


Malli: Salomoninsolmu
Kukat: jostain Suuri käsityö-lehdestä, sori en muista mistä.
Virkkuukoukku: 5,5 bambu (huivi) ja 4 (kukat)
Lanka: Novita Rose Mohair (vihreä), SandnesGarn Kitten Mohair (roosa)


Vähän pähkäilin noitten kukkien yhdistämistä tuohon helmaan kun en ole ennen sellaista tehnyt, enkä laiskuuttani viitsinyt taas plarata kaikkia lehtiä läpi ohjetta etsien. Kokeilemalla se sitten meni suurinpiirtein sinne päin. Halusin saada tämän työn pois alta ennenkun jatkan 'myssytys'-projektia oheistuotteineen. Se tuntuu vievän naista kuin vierasta sikaa... ;) Innostuessani jostain mopo välillä karkaa käsistä, enkä malta lopettaa. Niistäpä postailen tuonnempana, kun on valmista mitä näyttää.