Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. syyskuuta 2013

PATALAPPUJEN TEKO ON MUMMOJEN HOMMAA

Ja sitä paitsi hirveen TYLSÄÄ.
Tunnustan ajatelleeni näin, kunnes kirjastosta sattui käteen 


Siispä jouduin syömään sanani, kuten vanhan virttyneen hattuni.
Ja se maistui patalapulta. ;D

Selaittuani kirjaa tuli aivan vastustamaton kiusaus kokeilla, tylsyyden uhallakin, yhtä kirjan ohjeista.

TÄSSÄ TULOS EDESTÄ

TÄSSÄ TAKAA
Mitäs tähän nyt voisin sanoa? Patalappujen teko on  kivaa ja, voisin jopa myöntää, että koukuttavaakin. Niin koukuttavaa että.....

KUN YKSI EI RIITÄ

Samaan hurmokseen virkkasin toisenkin samalla ohjeella, eri mutkilla.
Kummassakin patalapussa on saman kokoinen ruudukko, johon pylväät on virkattu. Ensimmäisessä on lankana Novitan 7-veikka, koukku nro4, toisessa Nalle, koukku nro 3,5. Siitä johtuen ovat eri kokoisia, Nallesta tehty pienempi. Muistinko mitata kokoja?... No, en, ja nyt on jo myöhäistä. Vein tuliaisiksi.

Mitä voi sanoa kirjasta?
Tällä kirjalla uskoisin  umpelommankin kässäihmisen pääsevän käsiksi virkkauksen saloihin. Ohjeet ovat selkeitä, kuvat havainnollisia ja kuvat valmiista patalapuista kauniita ja inspiroivia. 
Niin ja tämän sanon yhden patalappuohjeen testaamisen jälkeen. Joudunko siis taas syömään sanani? Toivottavasti en.

Enpä siis ehtinyt olla Mummeli kahta viikkoakaan, kun jo aloin tähän mummojen hommaan ja voin suositella muillekin, oli mummo tai nou. ;D

(PS. TÄMÄ EI OLLUT MAKSETTU MAINOS, MUTTA JOS JOKU HALUAA MAKSAA NIIN...... ;D )


torstai 22. maaliskuuta 2012

Junky Styling

 Lainasinpa kirjastosta tämän hirrrveän inspiroivan kirrrjan, haittaakse? Lukaisin sen hotkaisten ja en ole raaskinut luopua siitä, vaan lainannut aina vaan uudestaan Nyt on sit pakko postata tää juttu niin kauan kun on vielä aikaa. Että joillakin on noin paljon ideoita! Silmä lepää noissa vaatteissa, vaik'en ihan kaikkia pukisikaan päälleni. Ei ois pokkaa. Jos joku viel sanoo et kierrättäminen on tylsää niin se ei tiedä mistä puhuu.


Katsokaa nyt vaikka näitä miesten puvun takeista tehtyjä luomuksia. Vasemman puoleinen on tehty takkien kauluskäänteistä. Huimaa!


Tai sitten tämä, kauluspaidoista tehty kesämekkonen. Söpö vai mitä?

 Oli siellä mukana myös kravateista tehtyjä toppeja ja kauluspaidoista tehtyjä puolihameita.

Tässä on takki käännetty ylösalaisin ja siitä tehty lyhyt pusakka.

Entäs tämmöinen pikkumusta. Ommeltu miesten pukujen hihoista. :)


Mukana oli myös muutama vinkki miten voi itse tehdä omaa Junky Stylingiä. Esimerkiksi tämä housujen yläosasta ja t-paidan helmasta tehty sepalustoppi. Hauskaa sanon minä. Tämä kirja on saanut pienet harmaat aivosolut hyrräämään ja pörräämään ja avannut eteen uusia huimia näkymiä. Ajattelin että voisin ainakin ihan pienessä mitassa kokeilla jotain itsekin, kunhan saan aikaiseksi. Eikä tää oo vitsi vitsi, haittaakse?

maanantai 24. lokakuuta 2011

Jippiii

Uusi Ulla on ilmestynyt. Lehteen voit KLIKATA TÄSTÄ. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, siitä lähtien kun luin 50 Villapeikkoa-blogin Suvilta, että sinne on tulossa hänen suunnittelema SIRLE-pipon ohje.


Ajattelin kokeilla sen tekemistä näistä Porvoosta ostamistani Duett langoista.Ihan uusi lankatuttavuus, mutta pehmeää ja mukavan tuntuista. Siinä on 55% puuvillaa ja 45% merinovillaa. Valitettavasti ei ole enempää kuin nuo kolme kerää.


Porvoosta tuli ostettua myös tätä Cornwallia, 70% villaa ja 30% akryyliä, puikot 4,5-5,5. Mitäs näistä sit vois tehä? Harmittavasti löysin alekorista vain kolme kerää näitäkin a 50g/100m. Pipo, sukat, kaulahuivi.....öh. Eihän nuo mihinkään oikein riitä. Saa sitten nähdä miltä neulottuna näyttää. joskus nuo kirjavat ei näytä neulottuna yhtään hyvältä. Onko kellään kokemusta noista kummastakaan langasta?


Oon saanu pitää Isää ja Äitiä yön yli kylässä, asuvat kuitenkin vain viiden kilometrin päässä. Tullessaan toivat uuden ´asukkaan´ kirjahyllyyni. Siis inspiraatiota kangaskaapin tyhjennykseen!

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kirjamania

Hurruuttelinpa päivänä muutamana paikalliselle Abc:lle tarkoituksena kipaista Kirjapörssissä ja piipahtaa hakemassa pari hinkulistalla ollutta käsityökirjaa. Ja eikö mitä. Ne oli haihtuleet kuin piaru saranaan koko kaupasta. Riipasipa myrtsin muijan sydänalasta niin että ois melkeen tarvittu nitroja. Että sapetti, miks, oi miks en ottanu niitä sillon heti kun bongasin ne siellä (story of my life).


Vaan älkää luulkokaan että tulin kaupasta ulos tyhjin käsin. Täytyihän mun lääkitä pientä syrän parkaani jotenkin etes. Parhaaksi laastariksi katsoin tämän Kauniit neuleklassikot-kirjan. Olinhan nähnyt sen siellä ennenkin ja se ei todellakaan ollut ostoslistalla, mutta kun oli hinta alennettu vieläkin alemmaksi niin mikäs ettei.


Kirjassa oli aikas ihania 'kaapelitöitä' ja tämä malli hiveli mun silimää kaikista eniten sillä hetkellä jotenkin hellästi. Jospa joskus ja ehkäpä, todo-listalle sekin siis.


Seuraava kirja eksyi (kirjaimellisesti) mun käteen kun menin kirjakauppaan tarkastamaan hakemieni kirjojen kirjakauppahintoja. Mää ostin tän melkeen niinko vahingossa, ihan totta. Se ei ollu etsimäni kirja, mutta listalla kumminkin. Se nyt vaan tahtoi tulla mukaani juuri sillä hetkellä.


Ja täytyy tunnustaa että kun selasin kirjaa mää melkeen kuolasin lammikon kaupan lattialle. Ens kerralla kun lähden kirjaostoille pitää varmaan varata pyyheliina laukkuun ihan vaan varmuuden vuoksi ettei käy köpelösti. Saan vielä laskun kotiin vesivahinkojen aiheuttamisesta ja myytävien kirjojen turmelemisesta. Pois se minusta.


Yllättävää kyllä, kaapelit mun käteen tästäkin kirjasta. Niiiiin ihana. Tahtoo. Vois vaipua melkeen helmineulepsykoosiin.


Lopuks viel pari kirjaa, jotka on ollu mulla jo vähän aikaa. Yllä oleva ihan kaupasta, mutta alla on kirja jonka löysin kirppikseltä. Siistii. Kirja on kuin uusi ja ostin sen lähinnä noitten neuletöitten takia, jos koskus ja niin pois päin, kyllä te tiiätte.


torstai 7. tammikuuta 2010

Nääs ku yks ei riitä


Sit mää haalaan pikkuhiljaa monta. Niinku näit kirjoi. Ensin mää halusin ton Unelmien leikekirjan. Se on ollu mulla varmaan kaks kuukautta, mut sen kansien väliin ei oo eksyny viel ehtään unelmaa. Ei sillä etteikö niitä ois ja siks se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.


Tätä sukkakirjaa mää oon lainannu moneen otteeseen kirjastosta ja jatkanu aina lainausta äärimmilleen enkä silti oo tehny siit viel yhtään sukkaa. Seki mua vähä hämmästyttää. Mää ostinki jo yhten, mut se meni lahjaksi. Sitä ei meinanu löytyy millään netistä ja sit suamalaisessa kirjakaupassa ne sai sen toisesta liikkeestä. Oli kuulemma painos loppu. No sit ku mää törmäsin tähän kirjatoril ja sen sai puoleenhintaa siitä mitä kirjakaupasta ei mua tarvinnu yhtään houkutella. Mää totesin et mää tartten tätä ihan kamalasti.


Näit Tilda-kirjoi on mul nyt kolme. Ekaks mää hankin ton Tildan tapaan (kehua retostelin tän kirjan hankintaa jo syyskuun alussa) ja sit ku mää halusin jostain syystä lahjoo itteeni mää en oikeen osannu päättää kumman noista haluan talven vai kevään. No, sit ku toi kevät oli normaaliin hintaan mää otin sen ja ku toi toinen oli pualeen hintaa niin se tuli vähä niinko kaupanpäällisiksi. Eiks ollu hyvin keksitty. ;)))


On mua kyl lahjonu myäs mun yks rakas ystäväkin. Toi tuliaisiks vähä lankaa ku mulla raukalla ei oo sitä niin paljoo (lankainventaario on vieläki tekemäti, täytyisköhän tänä vuonna olla vähä rohkeempi). Ihanat värit noissa langoissa, Mitähän niist vois tehdä. Viä ei oo sahanpurut pölähtäny pääkopassa siihen malliin et ois mitään idanpoikasta esiin tullu. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan


Ai, nii. Oonhan mää sit tehny välityönä yhet lapaset pikkulapselle. Ne näyttää kyl vähä isoilta mut onpahan kasvuvaraa.

Jotta silirimpsis vaa. Mää lähen nyt tekeen ruakaa.

Ai, nii toisen kerran. Tiadoks kaikil tutuil. Mun Ferrari (auto jolla ajan) on alennettu Varttikilonpurkiksi syystä et nyt pakkasil se ei oo lähteny käyntiin ko kaapeleil. Mitäs seisotin sitä tos autokatokses kaks viikkoo käyttämäti, niin et ketä siit syyttää saa. No, ei ainakaan mua. ;) Sen pualeen sen ois parempi tulla kuntoon pikaisesti ettei sisäinen puukkojunkkarini herää henkiin. Toi Varttikilonpurkki vaan ei taira tiätää et mul on varastos sorkkarauta ja leka. ;D ;D ;D

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Pitsiä


Olen pikkuisen uudistanut vanhaa kaappia ja ajattelin laittaa hyllynreunaan pitsiä koristeeksi. Ajatus pitsistä oli outo uus, kun en mitenkään miellä itseäni pitsi-ihmiseksi. En löytänyt omista lehdistäni tarpeeksi kapeaa mallia siihen tarkoitukseen joten väkersin sitten itse tuommoisen viuhkahörpötyksen. Lankana on Novitan Marine ja koukku 3,5.


Hiukan paksua tuo lanka on tähän käyttötarkoitukseen, mutta en halunnut ostaa (!?) uutta lankaa. Ohuemmasta langasta se olisi ollut jotenkin sirompi ja ilmavampi. Muutenkin oli vähän ärsyttävää lankaa virkattavaksi. Kierteet tahtoo virkatessa aueta ja sai katsoa tarkkaan että kaikki säikeet tuli koukulle. Tässä pitsi on sitten tosi toimissa hyllyn reunassa. Tuon enempää en tuosta kaapista näytä kun se on vielä keskeneräinen.


Tässä saaliini kirjastossa käytyäni. Mukavaa luettavaa ja kauniita kuvia katseltavaksi. Tuo luonnonvärjäys kiinostaisi mutta koska saan aikaiseksi ryhtyä tosi toimiin onkin sitten toinen juttu, enhän ole vielä kokeillut 'mehuvärjäystäkään'. Alemmassa kuvassa on pitkän harkinnan tulos. Ei sillä että ostaisko vai ei vaan minkä niistä, kun olisi tehnyt mieli ostaa ne kaikki. Niin ja halvemmaksihan se tulee ostaa vain yksi kerrallaan... ;D

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Tietokone sanoi poks

Oltiinpa melkein viikko pimennossa kun sähkökatkon seurauksena tietokone pimahti. Tai oikeastaan se ei inahtanutkaan katkon jälkeen kun yritettiin pistää se päälle. NO, onni onnettomuudessa se korjaantui yhdellä uudella osalla. Muuten ois tullu suru puseroon kun kaikki kuvat viime- ja tältä vuodelta ois hävinnä kuin 'piaru saranaan'. On hyvin järkevää vain ajatella siirtävänsä ne levykkeelle... joskus.


Mut ei täs hätiä mitiä. Kattokaas mikä mul on nyt käsis. En voinu nääs millään vastustaa kiusausta ostaa tätä kirjaa.


Lainasin tän kirjastosta taannoin, tais olla vuoden vaihteessa ja nyt kun mä keksin yhen työn minkä voisin tehdä täältä, en jaksanut odottaa saavani sitä kirjastosta kun se oli lainassa aina vaan.


Se milloin on sitten jotain valmista näytettävää on pahempi paikka määritellä. Mää kun oon taas 'vaihteeks' harrastanu virkkausta ja purkausta vuoron perään. Jotkut käsitöihin tarvittavat ruuvit on varmaan pudonnu multakökkäreisiin kun ei me ohjeet jakeluun ja aina pitää aloittaa alusta kun unohtaa miten se nyt sitten taas olikaan.


Mut ihmislapsella täytyy olla haaveita ja tavoitteita ja ihania kuvia mitä kattella ja kirjoja mitä hipelöidä, et vois toivoo ronspiraatiota konsanaan tulevan. Ja kyl se tulee uskokaa pois.


Eiks oo ihania värejä. Tämmönenkin sopis mulle varmaan tosi hyvin.. ;D

maanantai 27. lokakuuta 2008

Jopa jotakin....taas

Näähän tuli ihan kauheaan tarpeeseen kaikki nää langat....ihan totta! Päivät on ollu yhtä 'myssytystä' ja jos haluaa niihin jotain pariksi tehdä tarvitaan tietty lisää lankaa, kun kotona ei oo tarpeeksi...kyllä, ihan totta! Meinaan jos aikoo samalla värillä tehdä niin eihän entiset riitä kun keksii aina lisää kilkutusta samalle värille. Usko pois, ihan totta! Lisää inspiraatiota voi sitten hakea tuoreista kirjallisista tuotteista tai ainakin melkein tuoreista. Ja kun halvalla saa sisäinen Vileeni käskee ostamaan. Tuossa viime syksyn Novitan pienessä lehdessä on kyllä ne ihanat harmaat palmikkopolvisukat joita oon kuolannut. Kyl mää teen ne vielä, ans kattoo vaan.

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Iiiiiiiiiiikkk iiiiiiiikkk iiiiikkk !!!


Tänään olin ensimmäisen päivän töissä talviloman jälkeen. Löysin työvaatekaappini hyllyltä tuon suklaarasian. Sen oli jättänyt sinne työkaverini, joka jäi nyt lomalle ja joka on hyvä ystäväni ja joka sattuu olemaan samalla myös pomoni: :) Sitten kun tulin kotiin odotti postilaatikossani tuo paketti. Perjantaina tilasin ja nyt jo tuli! Niin, että mitä sitä kiljumaan? Arvatkaa mitä sen sisällä on.....


Jes jes jes!!! ( hihkuu, hyppii, hihittää) Tarviiko tässä enempää selitellä. Maolenniinnonnellinen. Hienoja kuvia ja hyvännäköisiä neuleita ja punoksia. En kuvittlekaan osaavani niintä nyt tehdä tai edes uskaltavani vielä. Mutta kirja on nyt omani eikä ole mitään kiirettä. Hieman sitä hipelöin ja hivelen ja joskus jonain kauniina päivänä.....