keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Vanhoja pitsejä ja karseeta tikkiä

Pyyheliinavaihde jäi päällensä. Kaivelin varastoja ja löysin vanhoja pitsejä, jotka olin saanut jonakin vuonna ennen suurta nakkisotaa. Muistaakseni yksi tädeistäni on virkannut ne. Ostaa päkäsin sitten tota 'rotteeta' määrämitan, mutta kun aloin ommella pyyhkeitä, mitaksi paljastui summan mutikka ja piti käydä ostamassa lisää. Pesasin kankaan ennen ompelua ja kuivasin kuivurissa ja siitä tulikin ihanan pörhelöistä. Ommellessa onnistuin katkaisemaan kolme neulaa kun kulmakohdat olivat niin paksuja. Sen lisäksi taistelin koneen kanssa ylälangan kireydestä. Ei auttanut vaikka veivasin säädintä edestakaisin. Vaan onneksi se ei pahemmin näy tuossa valkoisessa.


Tästä se lähti, sanoi Annikki Tähti.


Ja tällaisia niistä tuli. Pyyhkeitä tuli kaikkiaan kuusi kappaletta.

Loppukevennykseksi vielä pieni pojan pipo, ehkä noin 1-vuotiaalle. Näin tallaisen jossain blogissa ja matkin heti kun se näytti niin kivalta. Ajattelin antaa sen työkaverin pienelle pojalle, joka syntyi kesäkuussa.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Äiti virkkaa



En malta olla näyttämättä mitä äitini on virkkaamassa minulle. Tallainen kappa tulee sekä ruokailutilan, että keittiön ikkunoihin. Malli on jostain äitini virkkauskirjasta. Alkuperäinen verhon korkeus on 90cm, tämä on n. 60cm, joten kukanvarsia on lyhennetty reippaasti sekä myös tuota 'tyhjää' tilaa kukkien yläpuolella. Leveyttä yhdelle verholle tulee n. 5m. Tässä ensimmäinen verho on melkein valmiina sovitteilla ja siitä tulee mielestäni ihana. Sen lisäksi äiti sanoi virkkaavansa vielä kaitaliinan pöydän päälle pelkkien kukkien kanssa. Eikö ole ihana äitikin? :))

Kukkii ja lehtii



... tuli näihin sukkiin. Kukkien kanssa oli ensin tarkoitus kirjailla köynnöstä, mutta en saanut sitä millään onnistumaan. Aloitin ja purin yhtä monta kertaa, mutta kädenjälki oli rumaa. Kukistakin olisin halunnut vähän toisen näköisiä, vaan voihan sitä tehdä myöhemmin uudet sukat uusin kuvioin.



Jotenkin oli vaikea saada hyvää kuvaa sukista. Kuvasin ja hyppäsin koneella vuoronperään, kun ruudulla näyttivät epätarkoilta kaikki otokset.



Yritin myös tehdä unisukat mohairlangasta, mutta niistä tuli ihan tyhmät, tyhmät, tyhmät. Tunnen suurta antipatiaa tuota lankaa kohtaan (siitähän tuli virkattua tuhnu-ponchokin). Käsiala on epätasaista ja surkeaa ja sitä paitsi sukista tuli niin suuret, ettei ne pysy jalassa :O . Lankaakin jäi vielä vajaa kerä, eikä meillä oli edes kissaa jolle kerän lopun voisi antaa hiireksi...



Lopuksi vielä pientä ompelusta. Pari tylsää tyynyn päällistä ja ostoskassia.