tiistai 23. kesäkuuta 2009
Ananaspurkki hyökkää kimppuun
Kesken on tämä käsityö. Näyttääkö vähän hassulta? Arvata saa mikä siitä on tulossa. Koiran takki? Kuutyyny? No, ei vaan kassi ihan totta, mutta kesken se taitaa jäädäkin ainakin joksikin päviäksi. Siis varokaa ananaspurkkeja, kun ne hyökkää tulee pahaa jälkeä.
Koitin avata purkkia jossa on repäisykansi ja se viilsi aika syvän haavan. Olisi pitänyt kai käydä näyttämässä ja tikkaamassa pari tikkiä siihen. Se ei tahdo pysyä kiinni vaan aukeaa kun ei muista varoa. Tällä sormella ei nyt vähään aikaan neulota eikä virkata. Surkeeta. Mutta onnistuiskohan ompelu....
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Tietokone sanoi poks
Oltiinpa melkein viikko pimennossa kun sähkökatkon seurauksena tietokone pimahti. Tai oikeastaan se ei inahtanutkaan katkon jälkeen kun yritettiin pistää se päälle. NO, onni onnettomuudessa se korjaantui yhdellä uudella osalla. Muuten ois tullu suru puseroon kun kaikki kuvat viime- ja tältä vuodelta ois hävinnä kuin 'piaru saranaan'. On hyvin järkevää vain ajatella siirtävänsä ne levykkeelle... joskus.
Mut ei täs hätiä mitiä. Kattokaas mikä mul on nyt käsis. En voinu nääs millään vastustaa kiusausta ostaa tätä kirjaa.
Lainasin tän kirjastosta taannoin, tais olla vuoden vaihteessa ja nyt kun mä keksin yhen työn minkä voisin tehdä täältä, en jaksanut odottaa saavani sitä kirjastosta kun se oli lainassa aina vaan.
Se milloin on sitten jotain valmista näytettävää on pahempi paikka määritellä. Mää kun oon taas 'vaihteeks' harrastanu virkkausta ja purkausta vuoron perään. Jotkut käsitöihin tarvittavat ruuvit on varmaan pudonnu multakökkäreisiin kun ei me ohjeet jakeluun ja aina pitää aloittaa alusta kun unohtaa miten se nyt sitten taas olikaan.
Mut ihmislapsella täytyy olla haaveita ja tavoitteita ja ihania kuvia mitä kattella ja kirjoja mitä hipelöidä, et vois toivoo ronspiraatiota konsanaan tulevan. Ja kyl se tulee uskokaa pois.
Eiks oo ihania värejä. Tämmönenkin sopis mulle varmaan tosi hyvin.. ;D

maanantai 1. kesäkuuta 2009
Pikaliinaa
Piti saaha nopsasti valmistuva kaulaliina, niin nopsasti että päättely ja hapsujen laitto kesti viikon. ;) Idean sain Debbie Stollerin Koukussa kirjasta sivulta 113.
Malli: Huivi/vyö/kitarahihna, Chelsea Flower-Biondolillo
Lanka: Novita Samos
Koukku: Nro 6
Koko: 8x155cm
Täti se vietti tämän lämpimän päivän näiden varvastossujen omistajan kanssa ihan kahestaan ja liihotettiin ympäri mantuja. Syötiin jäätelöä ja hommmattiin tytölle ihan oma juomapullo ettei pääse jano yllättämään.
Loppukevennykseksi näytille leikkimökinverhot jotka ommeltiin pari vuotta sitten vanhoista. Nyt oon piirrelly tossa mekonkaavoja jos vaikka mekottais ja ompelukeiju humahuttais lekalla tuntuvasti. Täräyksen seurauksena vois syntyy joku mekko. ;D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)