torstai 25. maaliskuuta 2010

Vierastossuja


Kevät tulee ja mää teen vierastossuja villalangasta. Oli pakko keksiä jotain aivotonta tekemistä kun huomasin torppaavani itteni aina töllöttimen eteen kun Hercule Poirot ratkaisee arvoituksia. No, sitte kun olin tehnyt neljät tossut yhdellä mallilla halusin jotain muuta vaihteeksi ja kun käteen sattui Mambokerän jämä niin siitä se ajatus sitten lähti.


Malli: Novita 2008 neulotut tossut
Langat: Novita Kolibri, Polkka, Jussi, 7-veikka
Puikot: Nro 4


Näitä tossuja tein myös neljät erinäisin muokkauksin. Ensimmäisissä lankana oli sitä Mamboa ja toisissa myös Teddyä kun Mambo ei ihan riittänyt. Ne olivat sellaisia prototuotoksia, mutta näissä tossunmalli on jotakuinkin valmis. Sitäpaitsi nämä ovat menossa Tyttärelle, toivottavasti tykkää.


Malli: Rodo-tossu (oma ohje)
Lanka: Gjestal Rodo kaksinkertaisena
Puikot: Nro 7

EDIT: Vinkiksi muille. Ei kannata tehdä Mambosta tossuja. Yhdet on jo kuluneet puhki käytössäni ja ehdin pestä ne vai kerran. Eli kestivät vain noin kuukauden verran. :(

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Buttercup Bag

Eräs ystäväni pyysi lyhentämään talvitakkia. Pituutensa takia sitä oli hankala käyttää pyörätuolissa, joten se seisoi kaapissa hengarissa käyttämättä. Kyselin että mitä sille kankaanpalalle tehdään joka leikataan pois, tarviitko jotain kassia tai pussukkaa (höh kuka nainen nyt EI tarvii). Ystävä tuumi ettei hän sille kuitenkaan mitään tee, että tee mitä tahdot.


Se mitä tahdoin pikkuisen muutui kun leikkasin takin lyhemmäksi, koska sitä kangasta ei kuitenkaan niin hirveän paljon jäänyt. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin tähän Buttercup Bag:iin. Kaavat tähän kassiin no ollut jo tovin aikaa mutten ole saanut aikaiseksi niitä vielä käyttää. No, nyt on kaava korkattu ja odottaa vaan koska seuraava kangas pääsee leikkuupöydälle.


Malli: Buttercup Bag by Rae Hoekstra
Kangas: Villakangastakin helma- ja vuorikangas
Nappi: Kirppislöytö


Kangas on ehkä pikkuisen paksua tähän malliin, mutta kyllä se menettelee. Sai sentään ommeltua koneella kaikki osat yhteen ettei sen kanssa ollut mitään isompia ongelmia. Kaavassa ei ollut sisätaskua mutta lisäsin sen kumminkin ja kiinnitykseksi laitoin tarranauhaa sellaisen mangneettinappijutun tilalle, kun ei sellaista sattunut olemaan.


Viitaten edellisessä postauksessa mainitsemiini tuplahääpäiväjuhliin, meillä kaikilla oli niin mukavaa. Meillä on Komea Poika ja Kaunis Miniä. Tilaisuudessa tarjottiin Hellapoliisin Mustikka-valkosuklaakakkua, jonka valmistaminen oli allekirjoittaneen harteilla. Oli kuulemma hyvää muidenkin mielestä. Kannattaa käydä noilla Hellapoliisin sivuilla tsiikailemassa mitä ihanimpia tarjottavia. Nam.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Lepakkonaine

No huh huh. Mun oli ihan PAKKO otta taukoo tosta neulomisesta. Mää ku väsään sitä yhtä baskerimyssypipoo tai jotain muuta vastaavaa, päähinettä kumminki, sataan kertaan ees ja taas niinkus näköjään aina muulloinki. Tätä mää oon veivannu ties monettako kertaa ja välillä vaihtanu lankaaki ja niimpal ottaa pattiin etten ees näytä mitä ja minkä väristä. Siks mää rupesin polkemaan Paffia ja tikkaamaan mutkia suoriksi.


Ja kattokaa. TADAA. Tässä se on. Lehmänkakkanvärinen lepakkonaine. Tosin se lehmä on tainnu syödä ne ruohot jossain foliopaketissa ku noin kiiltelee. Ai jaa jos se on ollu foliopaketissa nii onko se sit ollukaan mitään tavallista ruohoo.... ;))


Puseron kaava on uusimmasta Modasta eli 1/2010 sivulla 26 oleva dramaattinen trikootunika. Lehdessä tunika on tehty mustasta trikoosta ja helmakaiteleeseen ja rinnuksille on ommeltu vetoketjut koristeeksi. Mul ei oo ku ei ny sattunu olemaan sopivanväristä kaapeis ja ehkä en laita myöhemminkään. Hame on perushuttuu tommonen suora pötkö. Tästäki rojektista voisin sanoo pari valittuu sanaa mut jääköön ny sanomatta ettei lukijat luule et akka on aina nupsullaan ku ruppee kirjottelemaan. Mutta kankaasta voisin sen verran mainita et ostin viis vuotta sitten kolmen metrin palan alle neljällä eurolla.


Tulee ihan nostalginen olo. Mulla on ollu lepakkohihainen pusero joskus kakskyt vuotta sitte.

Oisinks mää ny valmiina juhlaan. Nii et voisiks tällä juhlii lapsosen 10-vuotis hääpäivää viikon päästä?

EDIT: Määhän päästin suustain oikeen emävalheen ja rupes korvat heiluun, ku muistelin tuota edellistä lepakkohihaista paitaa. Nyhän mää muistan ihan selvästi yhen valokuvan jossa se pusero oli mulla päällä ja tuo kersa, joka juhlii hääpäiväänsä, makas hyökkäysvaunussa ketarat oikosennaan. Että kymmenen vuotta saa lisätä tuohon arvioon ja sitte aletaan olla oikeilla vuosikymmenillä. Sori Booris, numerot ei oo mun vahvempia puoliani varsinkaan vuosilukuina. :D