tiistai 26. kesäkuuta 2012
Bug's in the box
Pupusien teko toukokuun alussa jatkui uusien pupusien teolla. Kitkuttelin ja nituttelin pari lisää. Nämä pupuset asettuivat pahvilaatikkoon (siitä tuo otsikko) ja lähtivät Kustin polkupyörän kyydillä matkustamaan, vihdoinkin. Ohje on Novitan kevät numerosta 2012 sivulta 171. Lankana 7- veikkaa ja askarteluhuopaa sekä ommeltavat silmät. Virkkuukoukku nro 4.
Mukavaa viikkoa kaikille.
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Onks beige mummojen väri?
Juu, on kökkö kuva. Sori. Aamu oli niin aurinkoinen, kun näitä kuvasin, jotta ihan silimiä häikäisi. Mut tämmösen ompeluidean sain putkahtamaan päähäni. Viime tipassa tarpeeseen nähden, vaan valmiiksi tuli.
KAAVAT: Pusero, Suurikäsityö 5-6 2012 s. 31,. Hame, Moda 6/2006
KANKAAT: Puseron etukpl mummon vanha huivi, takakpl trikoota. Hamekangas saatu Paksulta Leidiltä, hameen helman pitsi ostettu kirppikseltä joskus.
Hame on ommeltu samalla kaavalla kun MEKKONEN (klik) aiemmassa postauksessa. Tällä kerralla käytin siis vain hameosan kaavan. Modassakin oli tehty samalla kaavalla eri versiot erilaisista kankaista, muistaakseni. Hameeseen laitoin myös vuorin. Kökkö ommeltava ja on hyvä ettei se näy kenellekään, mutta ryysyttää kummasti ja hametta on mukavampi pitää päällä. Hamekangas ei ole kauhean rypistyvää sorttia vaikka päivän pyrstölläni istuinkin sen kanssa.
Puseron etukpl oli SK:ssakin tehty vanhasta huivista. Malli tuntuu kivalta ja sillä voisi ommella vielä jonkun kesäpuseron. Takakappaleen väriksi olisi ehkä voinut ottaa muun kuin noiden kukkien sinisen, mutta varastoissa ei ollut sopivamman väristä trikoota siihen hätään.
Kääntyykö mummo nyt haudassaan, kun käytti hän huivia paidassaan? ;)
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Rolling in the deep*
Käväistiin tuossa touko/kesäkuun vaihteessa pienellä mökkilomalla. Käsityöksi matkalle otin jämälankaprojektia sukkien muodossa. Että niinku aivotonta menoa, jotta sais sahanpurutkin lepoa lomalla. Liila/vihreät on päättelemäti, lanka loppu ja oli vaan pakko saada ne pois puikoilta, että vois alottaa vielä nuo kolmannet. Ja arvatkaa vaan oliko kotona sit vihreetä lankaa tai muutakaan sopivan väristä? Tuon vertaisenko takia pitäis ostaa yks kerä lisää?
Mökki oli kiva, maisemat aika upeet. Vai? Joka päivä päikkärit, sukkaa pukkas ja isännälle kireitä siimoja joka päivä. Suurin 2,6 kg kuha ja tulihan itellekin muutama vonkale. Juu ja multa lähti talviturkki tältä keväältä tuonne rantaan.
Helpompi oli neuloo isännälle kolmet uudet sukat kun......
Parsia nää viidet vanhat....
Parit käsityöt on kuvausvalmiina ja pari uutta projektia puikoilla, mut toi valokuvaus on villinnyt pikkusen ja kameraa on ulkoilutettu ahkerasti tuolla pihalla.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.
* Ps. Otsikon mukaan siis Adelea kuunnellaan. :)
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Tunnelmapaloja Prahasta
Tässäpä muutama kuva Prahan matkaltamme. Käytiin ensimmäistä, mutta toivottavasti ei viimeistä kertaa.
Hyvät kengät pitää olla jotta jaksaa kävellä ja katsella ympäriinsä. Siinä suhteessa ei mennyt ihan nappiin. Toiset hiosti ja puristi kun jalka turposi ja toiset, varpaanvälilipokkaat, oli ensimmäistä kertaa tänä kesänä jalassa ja rakko tuli varpaan väliin. Oisko pitäny vähä ajatella enste?
Huolimattomuus korvaantui myöhemmin torilla kun sain kuvasarjan toisesta hääpairista. Tässä morsian poseera omille kuvaajilleen ja samalla vähän turisteillekin. En ollut ainoa joka kuokki kuvaustilannetta. ;)
Välillä täytyy myös tankata....
.... ja herkutellakin.
Tietenkin myös shoppailla. Onkohan mulla joku kenkämania?! Varmaan siksi kun lapsena oli vaikea löytää sopivia kenkiä kun jalkani on/oli kapea ja matala. Italialaisia kenkiä jos sattui löytymään niin silloin yleensä natsasi. En harmi kyllä löytänyt tällä reissulla kenkiä. No, olinhan mä just ennen reissua ostanu yhet. ;) Ne on muuten aika ihanat.
Ikkunaostoksia. Terkkui vaan Paksu Leidi.
Mitä ihmettä. Lankaa. Tässä kohtaa olin varmaan pikkusen kipee kun en ostanut mitään!?! Niin. Mitä pitäisi sanoa shoppailusta Miähen kanssa? Ei onnaa. Tarttis olla mukana joku toinenkin tippaleipäaivo ja istutta ukot terassille nauttimaan atmosfääristä. ;)
Näyttäiskö kivalta?
Mmmmmmmm, nam italialaista jäätelöä. Mikäs sen ihanampaa lämpimänä helteisenä päivänä.
Ja vielä kerran lankaa kevään väreissä. Kaikki näyttää olevan ihan outoja merkkejä. Oishan sieltä saanut kaikenlaisia nauhojakin, niitähän pitää aina olla varastossa metritolkulla sillä koskaanhan ei tiedä josko tulis pakottava tarve nauhottaa jotakin. :) Niin ja kangastakin ois tarjolla ollu vaan sinne jäivät. Ovi oli lukossa ja avain hukassa tai siis kauppa oli kiinni.
Oli mulla käsityökin siellä mukana mut kaiken hektisen ympäri pyörimisen ja päikkäreitten nukkumisen välissä ei jaksanu nitkutella sitä pikku villapaitaa. Ja sitä paitsi myöhemmin kun sen aloitin mulle tuli erimielisyys sen ohjeen kanssa, jotta vaiheessa ollaan tällä haavaa ja jotain muuta nitkuteltiin siinä miettiessä. Valmiina ovat mut pitäis vielä kuvata. Tsaukkis, näkyillään. :)
Hyvät kengät pitää olla jotta jaksaa kävellä ja katsella ympäriinsä. Siinä suhteessa ei mennyt ihan nappiin. Toiset hiosti ja puristi kun jalka turposi ja toiset, varpaanvälilipokkaat, oli ensimmäistä kertaa tänä kesänä jalassa ja rakko tuli varpaan väliin. Oisko pitäny vähä ajatella enste?
Tässä kohtaa en ollut ihan valveilla, eikä kamera ollut kuvaus valmiina ja sain kuvan vasta kun hääpari oli kävellyt ohitsemme.
Välillä täytyy myös tankata....
.... ja herkutellakin.
Tietenkin myös shoppailla. Onkohan mulla joku kenkämania?! Varmaan siksi kun lapsena oli vaikea löytää sopivia kenkiä kun jalkani on/oli kapea ja matala. Italialaisia kenkiä jos sattui löytymään niin silloin yleensä natsasi. En harmi kyllä löytänyt tällä reissulla kenkiä. No, olinhan mä just ennen reissua ostanu yhet. ;) Ne on muuten aika ihanat.
Ikkunaostoksia. Terkkui vaan Paksu Leidi.
Mitä ihmettä. Lankaa. Tässä kohtaa olin varmaan pikkusen kipee kun en ostanut mitään!?! Niin. Mitä pitäisi sanoa shoppailusta Miähen kanssa? Ei onnaa. Tarttis olla mukana joku toinenkin tippaleipäaivo ja istutta ukot terassille nauttimaan atmosfääristä. ;)
Näyttäiskö kivalta?
Mmmmmmmm, nam italialaista jäätelöä. Mikäs sen ihanampaa
Ja vielä kerran lankaa kevään väreissä. Kaikki näyttää olevan ihan outoja merkkejä. Oishan sieltä saanut kaikenlaisia nauhojakin, niitähän pitää aina olla varastossa metritolkulla sillä koskaanhan ei tiedä josko tulis pakottava tarve nauhottaa jotakin. :) Niin ja kangastakin ois tarjolla ollu vaan sinne jäivät. Ovi oli lukossa ja avain hukassa tai siis kauppa oli kiinni.
Oli mulla käsityökin siellä mukana mut kaiken hektisen ympäri pyörimisen ja päikkäreitten nukkumisen välissä ei jaksanu nitkutella sitä pikku villapaitaa. Ja sitä paitsi myöhemmin kun sen aloitin mulle tuli erimielisyys sen ohjeen kanssa, jotta vaiheessa ollaan tällä haavaa ja jotain muuta nitkuteltiin siinä miettiessä. Valmiina ovat mut pitäis vielä kuvata. Tsaukkis, näkyillään. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)