tiistai 26. elokuuta 2008

Nysäykset

Tuli tarve kaulaliinalle. Tai tarve oli olemassa jo aika päiviä sitten, mutta suutarin lapsella ja niin pois päin. On tullut tehtyä vain noita kolmiohuiveja, mutta ei tuollaista lyhyttä suorakaiteenmuotoista. Nyt tuli lyhyt tai oikeastaan tosi nysä. Ei näet ollut enempää tuota lankaa, harmi. Pidän tästä väristä paljon enemmän kuin siitä tuhnusesta vanhasta roosasta, jota sattuu olemaan vieläkin sen yhden ponchon jäljiltä. Tietysti voisi lisätä pituutta kumpaankin helmaan jollain toisella värillä vaan yllätys yllätys, ei satu olemaan sopivan väristä varastossa.


Neulemalli on Ulla 01/08 ollut turkkilaisneulos. Puikot 4,5.

Sitten ihan uuteen tuttavuuteen sukkalankamarkkinoilla. Austermannin step-lankaan. En ole aikaisemmin tällä langalla tehnyt mitään, mutta mukava sitä oli neuloa ja neuloksesta tuli tosi JOUSTAVAA. Tarkoitus oli tehdä itselle napakat pikku sukat ja kun lanka oli ohuempaa kuin 7v, käytin 12 silmukkaa ja 3 puikkoja. Sukista tuli vain jotenkin löpsykät tarkoitukseensa ja niin tein puoli numeroa pienemmillä uudet.


Vasemmalla olevat ovat ensin tehdyt ja oikealla ne pienemmillä puikoilla tehdyt. Sen verran muutin vartta näihin pienempiin, että resorin jälkeen aloitin heti kantalapun.


Noiden lisäksi neuloin vielä uudet pörhelösukat matalammilla varsilla. No, ei näistäkään ihan sellaiset tulleet kuin ajattelin. Otin 3,5 puikot ja 14 silmukkaa puikoille, mutta jotenkin ehkä mitoitus meni pieleen. Kun yritin kuvata sukkia jaloissani ne näyttivät niin hassuilta, että luovutin suosiolla. Näistä tuli nimittäin järjettömän suuret. Niihin mahtuisi varmaan sisälle mun kumisaappaat. ;)) Mutta kyllä tuossa yhdessä kirjassa olevassa sukkien kokotaulukossa sanotaan, että koon 42 sukan pohjan pituus on 28cm ja nämä ovat 27cm. Ja hyvällä joustolla ne venyy varmaan viisi numeroa suuremmiksi.... :O

Ei kommentteja: