Lähdimme eilen metsään pienelle lenkille isännän kanssa ja salaa pistin kameran taskuuni mukaan. Ajattelin, että jos kuitenkin tulee jotain kivaa vastaan ja pakottava tarve tallentaa, niin harmittaa kun kamera ei ole mukana. Löytyihän sieltä tällainen jäinen valkoinen ruusu ja sen haluan näin virtuaalisesti ojentaa kaikille blogini lukijoille. Olkaa hyvä.
Muuten täällä ei ole pahemmin liikahtanut lehtikään. Koko porukka keilattiin kumoon kuumeen kanssa kolme viikoa sitten ja siinä me yhdessä yskittiin ja pärskittiin. Onneksi poijan kloppi kävi meille kaupassa ostamassa lisää juotavaa ja vähän syötävääkin, joka ei kuitenkaan kellekään maistunut. Ja onneksi toisen kerran, ei itse saanut tartuntaa kun käväisi pikaisesti sisällä pyörähtämässä ja pääsi kotiinsa karkuun. ;) Vaikka kuumetta ei olekaan ollut pariin viikkoon, on olo silti kuin vieteriukolla, jolta on veto vähissä. Siitä johtuen näyttää käsityörintamalla lähinnä tältä.
Isäntä kun näki tuon yhtenä päivänä hän sanoi: ' Oho, onks täällä tapahtunut purkausta?' Juu, onpa hyvinnii. Kuinka ollakaan iskee aina joku lukihäriö noitten ohjeitten kanssa ja saa virkkaa ja purkaa moneen kertaan. Niin, että jos joku on joskus ihmetellyt miksi blogin nimi on sata mokaa, nii ei tartte enää ihmetellä. Sata mokaa joka työssä. Tuleeko se hame ikinä valmiiksi ei oo tiatoo, mut pitäskö mun taas alottaa joku hermojenleputustyö. Joku helppo ja nopee ja kiva ja aivoton... nää on sit kaikki synonyymeja keskenään. :D
1 kommentti:
Sitä purkamista suoritan minäkin virkkaamassani huivissa alituiseen. Mahtaako yksikään palanen valmistua ekalla kerralla. Tuntuu että eteenpäin ei mene yhtään, kun jatkuvasti tekee kahteen kertaan.
Lähetä kommentti