keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Ihastusta ensi silmäyksellä


.... nimittäin tähän neulepuseroon, kun näin sen Novitan talvinumerossa. Vähänks mun teki mieli tehdä tämä, mutta kun musta ei oo mun väri ollenkaan, vaikka muutama musta vaatekappale onkin päässyt vaivihkaa livahtamaan vaatekaappiin. Ja täytyy myöntää etteivät ne ole ollenkaan pölyttyneet siellä, vaan käytetty on ahkerasti. Taitaa olla joku mustanaamiokausi meneillään. Kunnes eräänä päivänä tapahtui kaupassa hempeyshyökkäys ja ostin langat näissä väreissä.


Malli: Novita Talvi 2008
Lanka: Novita Rose Mohair
Puikot: Nro 8 sekä pyöröpuikko nro8, kukkiin ja lehtiin puikot nro 5


Sen verran muutin ohjetta kukkien osalta, että lisäsin silmukat neulomalla silmukan ensin etu- ja sitten takakakutta. Ohjeen mukaan olisi pitänyt silmukoiden välinen lanka neuloa kiertäen, mutta mun käsialalla tuli niin tiukkaa, että hampaat irvessä ois pitäny neuloo ja menin yli siitä mistä aita oli matalin. Käyttämättä jäi kukkia kaksi ja lehtiä kolme, kun en millään ilveellä saanut niitä nätisti mahtumaan tuohon kaula-aukkoon. Isompaan kokoon ne varmasti olisi mahtunutkin. Kaula-aukkonkin neuloin kaksi kerrosta lisää, ettei olisi niin laaja.


Nyt kun pusero on valmis, mietin hieman, että tykkäänkö mää vai en. Olisko sittenkin pitänyt vaihtaa kukan ja puseron väri keskenään ja tehdä lehdet vähän tummemmasta väristä? Mutta toisaalta tää on sit ehkä kevään ensi kukkanen..... ;)
Käsialakin ois voinu olla tasasenpaa....ja.....ja..... öööö...

3 kommenttia:

Hisk It kirjoitti...

Onpa ihana, romanttinen! :)

Enkä kyllä yhtään usko tuota sun blogin nimeä. Huijausta! :)

Amalia48 kirjoitti...

Soma, hieno, upee ja mikähän jäi vielä mainitsematta, mutta todella ihanan näköinen,

Hepsi kirjoitti...

Kaunis pusero!