sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Porkkanaleipee ja pötkökakkuu


Tulipa leipastua kun tuli ystäviä syömään. Tein pitkästä aikaa porkkanaleipää. Kaksi pientä ja yhden ison. Kuten huomaatte isosta on jo syöty neljäsosa maistiaisiksi. Viimeviikonkin loppuna leivoin leipee ja täytekakun, mutta niistä ei oo kuvaa. Sitä paitti kakusta tuli pläähkakku. Ohjeen otin Hellapoliisilta Ihana suklaakakku. No valitettavasti siitä mun mielestäni ei tullu ihanaa. Niinkun joku muukin siellä kommenteissa valitti ettei vaniliavanukas hyydy, niin kävi mullekin ja aivan varmasti joukkoon ei ollut mennyt sylkeä maistelun seurauksena. No, kun se ei alkanut hyytymään niin heitinpä joukkoon liivatelehtee josta kai johtuen se sitten kakussa maistui liisteriltä. Ainakin mun ennakkoluulo noita valmiita mössöjä kohtaan osoittautui tällä kerralla paikkansa pitäväksi. Kantsii vastaisuudessa tehä kaikki mössöt ite. Mutta HUOM! kyllä oon tuolta Hellapoliisin blogista löytänyt MONTA muuta hyvää reseptiä.


Tällä kertaa sitten hain ohjetta Pullahiireltä. Päädyin tekemään ihan perus kolmen munan sokerikakkupohjan ja väliin mansikkamoussen (puolet tästä määrästä kun kakkukin oli pienempi). Taisi tuo vohvelipötkyläidea löytyä Hellapoliisilta. Ensimmäistä kertaa kokeilin tuota sokerimassaa tuohon pinnalle. Ja ihan harjoitteluksi sen käsittely menikin. Netistä löytyi vaikka minkälaisia upeita kukkia sun muita mutta eihän sitä viimetipassa mitään saanu aikaisseksi. Ja nehän ois pitäny tehä muutamia päiviä aikaisemmin että olisivat ehtineet kovettua. Noh tätä jutskaa mää kokeilen vielä joskus, täytyy vaan varustautua etukäteen. ;)

4 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Mun pitäis kans kokeilla jotain erilaista.. Nyt innostuin tilaamaan erilaisia tyllia ja jotain muutakin, koska kakkuja vaan on niiiiin kiva tehä :)

Paksu Leidi kirjoitti...

OU JEE..!!!
Ihania kakkuja ja leipiä..Ja kivat palmikkosukat siinä edellisessä jutussa..Sä pääset yllättämään mut aina positiivisesti! Onkohan sulla siellä jokin "salainen kone", joka syytää sukkia ja kakkuja, kun sinne laittaa tarveaineet ja langat sisälle...???? Heh..!

santra kirjoitti...

Mira: Sanos muuta. Kakkuja vois tehä useimminkin kun ois vaan joku joka söis niitä. Tästä kakusta jäi puolet meidän syötäväksi ja mitä se tekeekään pömppövatsalle.Ei taija paljoo juoksemiset auttaa. :)

Ajattelin itekin hommata jotain kukkamuotteja vastaisuuden varalle.

Paksu Lady: Kiitoksii vaan. Se taitaa olla joku etunimiliitteinen matik, joka kilkuttelee ja paistaa. :D

Mira kirjoitti...

Niin eihän se tietenkään haittais jos joku muukin söis niitä kakkuja :)