tiistai 8. marraskuuta 2011

Että oli ihanaa!!


Neuloa tätä Suvi Simolan SIRLE-pipoa, jonka ohje oli uudessa ULLAssa. Siellä oli muitakin kivoja neuleohjeita, jotta kantsii tsiikailla kyllä ja klikata lehteen. Niin ihanaa neuloa että piti hetimiten tehä toinennii pipo samaan syssyyn. Ohje oli tosi selkeä ja ainoa jota en ensin ymmärtänyt oli keskitetty kaventaminen (blondi!) eli se tuli sitten oikein tehtyä tuohon toiseen pipoon. Että piti sitten tyypillisesti mokata tässäkin hommassa. ;D


Lankana oli Sandnes Duett.ia ja puikot 3,5. Mukavan soljuvaa lankaa neuloa, mutta tuntuma oli aika puuvillainen (no, haloo, jos kerran on 55% puuvilla niin...). Tästä jätin kyllä tekemättä edestä nostetun resorin eli ihan normaalilla resorilla mennään. Pikkusen mietin pipon valmistuttua oisko pitänyt ehkä tehdä yksi mallikerta matalammaksi ja rukata tota ympärysmittaakin, mutta en sit viittiny.


Toisen pipon tein Novitan Woolista 3,5 puikoilla ja tähän tein sen resorin ohjeen mukaan. Ai, nii. Pitihän mun tässäkin laskeskella eräänkin kerran missä kohtaa niitä käänöksiä alettiin tehä, kun aina meni edellisen ohi. Pikkusen jo aattelin et oliko se ensimmäisen käännöksen silmukkamäärä oikein, mut aattelin sit ottaa ihan omaksi syyksi ja laskuvirheeksi. Vai onko jollain ollu sama onkelma tossa ohjeessa? Tää pipo taitaa kyllä mennä varastoon oottamaan uutta päätä, kun mää tahonkin nyt tehä vähemmän löpsön pipon itelle. Jou jou!


Ja kuten huomaatte, sain (poikki) taiteellisen inspiraation kuvien suhteen ja päätin harrastaa kasvomaalausta. ;D ;D ;D


Siihen se sitte lösähti istua töröttämään uudessa oloasussaan. Collegehousut Lidlistä ja huppari, enpä oo pahemmin ostanu fanipaitoja, mutta nyt ostin SADE:n konsertista, koska YOU LOVE IS KING, kuten hupparin etupuolella lukee.

3 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Kivat pipot :)
Ulkonäkö sulla on muuttunu vähän :D En taida enää tuntea :D

santra kirjoitti...

Kiitos Mira.
Juu, aika hassua et muutamalla viivalla voi saha uuden naaman, mut ehkä tää ei oo ihan taajamakelpoinen vaan menee enempi pelottelun puolelle. :)

Paksu Leidi kirjoitti...

Johan sua on "pipottanut" aika tavalla... Jälleen kerran esimerkki on vaikuttanut: ostin meinaan bambu-puikot, sukkapuikot, siis.... Vaaleenpunanen on munkin herkkuväri. Tiedoksi vaan nyt sitten tämä: että sähkönsininen tekee tänä talvena "come-back":in. Kuulin tuolta muotiliikkeistä kaupungilta..