tiistai 22. toukokuuta 2007

Käsilläseisontaa ja karjahduksia

No, kah. Meikä (, joka melkein ilmoittautui pipoprojektiin, mutta luuli ettei ehtisi tekemään mitään eikä ilmottautunutkaan, kun aikarajakin umpeutui) on tuntenut ajoittain hirveää PIPOTUSTA. Kuningasajatus: teenpä pikkuveljilleni (3kpl) ja mieheni veljelle pipot, kun tulevat tänne muun suvun kanssa grillikauden avajaisiin. Aikaa kaksi viikkoa. Lankaa piti hakea muutamasta kaupasta ja värejä oli rajoitetusti.

Nnnoh, blondi kun ei tykkää minkäännäköisestä sarjatyöstä mietin, mahtaakohan tästä tulla mitään. Jos vaikka rupeaa välillä hirveästi väsyttämään. Tytär kyllä sanoi, että käsilläseisonta piristää, niin ajattelin kokeilla sitä, jos oikein tiukka paikka tulee. Noh en päässyt ylös, vaikka ohjeet, miten se tapahtuu, väännettiin rautalangasta. Onhan mulla sitten varakonsti. Hyvä neuvot on aina kalliita kun niitä tarvitsee. Pikkuveljeni Puuseppä sanoi jo joitakin vuosia sitten, että kun auton ratissa alkaa oikein väsyttämään, pitää karjua niin paljon kuin keuhkoista lähtee ja se piristää ja jaksaa ajaa seuraavalle pysähdyspaikalle.

Kokeiltu on. Ei tosin auton ratissa vaan metsässä, kun tuntui ettei jaksa kävellä enää senttiäkään ja seuraaavalle laavulle oli vielä matkaa. Vaikka kysyin patikkakavereilta luvan karjaista, säikytin heidät silti puolimetriä ilmaan, kun päästelin kaikki keuhkorakkulat tyhjiksi. Ihmettelivät, miten noin pienestä ja hiljaisesta ihmisestä voi lähteä tuollainen ääni. Mutta hei, minähän olen äiti ja kaikki äidit osaavat karjaista tarpeen vaatiessa.


Pipot tulivat valmiiksi, mutta saajat olivat ujoja poseeraamaan, joten piti turvautua apujoukkoihin. Vaikka tässä näkyykin vain kaksi pipoa, tein myös sinisen ja vihreän, en vain muistanut kuvata niitä. Jos jotakuta alkaa nyt kauheasti pipottamaan, sitä voi hoitaa Typyn Jaques Cousteau -pipon ohjeella. Sillä ohjeella nämäkin on tehty, vaik'ei siltä ehkä näytäkään noiden karvajalkojen takia.

6 kommenttia:

Typy kirjoitti...

Veikeät ovat malleiksi uskaltaneet ja iloitsen kovasti, että olet ohjeellani oikein useita pipoja tehnyt. Jaettu ilo on todellakin kaksinkertainen!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleenkin :)
Kivoja töitä oli sulla, minä en itse ole saanut aikoihin mitään valmiiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kyselit ohjetta tekemääni huiviin. No se löytyy kun menet garnstudion nettisivuille eli www.garnstudio.fi
Ihanaa kesän alkua!

Anonyymi kirjoitti...

Piipahdin tänne vastavisiitille =) Oli mukava yllätys, kun olit vieraillut blogissani ;) Ihana tuo sinun tarinasi siitä, mikä auttaa kun oikein väsyttää - pitää muistaa ensi kerralla, jos vain on sellainen tilanne, että kehtaa karjua :D
Kovasti olet ahkeroinut pipoja, että kelpaa niiden lämmitäessä/suojatessa päätä aloittaa grillauskausi.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ja se ohje niihin mansikkaliinapainoihin on omasta päästä, mutta idean mansikoiden vihreisiin lehtiin sain yhdestä virkkauskirjasta.

MysteryKnitter kirjoitti...

Upeita pipoja taas! Keep it up.