Höpinää tötteröön

... eli mitä muuta tuli viikonloppuna valmiiksi.

Ensin uudistin yhden ikivanhan kulahtaneen kylpypyyhkeen ja tein siitä kolme käsipyyhkeitä. Ajattelin, että kangas ei ihan vielä lattiarätiksi joutaisi. Nuuka pitää olla ja kierrätystä harrastaa vaik'en Laihialta olekaan kotoisin.



Sitten sain päähäni tehdä yhden hartiahuivin ikäänkuin läksiäislahjaksi ihmiselle,joka on ehkä muuttamassa pois paikkakunnalta. Ensin siitä oli kyllä tulossa ketjusilmukkakaulahuivi, mutta kun se ei näyttänyt mielestäni kivalta purin pois ja aloitin uuden. Sitten tietenkin lanka loppui kesken ja piti käydä vielä lauantai aamuna kiireen vilkkaa ostamassa yksi kerä lisää (olen siis sortunut ostamaan kolme kerää uutta lankaa, kun varastoista ei löytynyt sopivaa... ;( ) Onneksi sain huivin valmiiksi iltaan mennessä, kun saaja oli tulossa kylään miehensä kanssa. Lahja olikin mieluinen, koska hän sanoi sen olevan ihanin lahja, jonka oli koskaan saanut.



Näiden lisäksi vielä yksi laukunraato muotoutui oikeaan olotilaansa, kun sain sen kasattua. Laitettua sangat ja vuorin sekä virkattua kukat koristeeksi ja ommeltua helmet. Laukku on menossa tädilleni, joka on jäämässä eläkkeelle.



Tässä vielä kuvaa sisuksista. Hempeetä sen olla pittää. Sisällä on kolme sivutaskua joissa voi säilyttää kaikkea tarpeellista.



Nyt sormet taas syyhyää päästä käsiksi seutaavaan työhön.....

Punaista näkyvissä

Taas tuli yhdet sukat valmiiksi. Nämä olivat odotelleet jo vähän aikaa viimeistelyä ja tällaiset kukkasukat niistä sitten syntyi. Seuraavat on jo puikoilla.... :O

Sukkalankaneuroosi jatkuu...

Sain yhdestä musiikkivideosta päähäni tehdä itselleni 'alkuasukassukat'. Nyt kun sukat ovat valmiina ne eivät ihan vastaa alkuperäistä visiota aiheesta. Hörhellykset tuossa varressa on liian tönköt. Ei sillä, etteikö näistä mielestäni muuten tullut ihan kivat. Ajatuksena näet oli, että nuo hörhellykset kävellessä heiluisivat. Nyt ne ei heilu. Noiden ulokkeiden väsäämiseen ja lankojen päättelemiseen meni vain niin paljon aikaa ja näpertelyä, että samassa ajassa olisi neulonut parit perussukat. Niinpä niiden valmistumisen jälkeen halusin tehdä jonkin pienen simppelin välityön, että sais vain neuloa nikutella. Ja eipä aikaakaan kun puikoilla oli tulossa... sukat. :o UUPS! En voinut sille mitään se kävi niin salakavalasti. Ja jos nämä metsäsukat näyttävät jaloissani suurilta, se johtuu siitä, että ne on tarkoitettu omalle ukolleni.

Jääpuikko-sukat

Sainpas viimeinkin kuvattua nuo sukat, niin ja nettikin toimii taas. Alunperin piti tehdä toisenlaiset sukat, mutta sitten putkahti mieleen talvi ja räystäästä tippuvat jääpuikot, joita nuo sukanvarresta roikkuvat valkoiset hörhellykset yrittävät kuvata. Niistä tuli kyllä vähän liian kiharat vaan haitanneeko tuo. Jalan päälle tullut mörvelökin on kans vähän niin ja näin, mutta saapa sekin olla kun en muuta keksinyt. Että eipä tässä sitten muuta ja siinäpä ne tärkeimmät. Sukkaa tosin pukkaa vieläkin, joten perästä kuuluu... ;)

No ku... Mut ku... Ei ku...

No ku tuli tehtyä tommonen hartiahuivi yhelle ystävälle. Mut ku en löytänyt semmoista ohjetta, jonka olin alunperin aatellut, niin yhdistelin sitten ideoita parista muusta vähän muokaten. Tommonen siitä sitten tuli.



Tässä lähikuva rehuista... ei ku siis kukista.. noin tuossa.


Taannoin neuloin yhdet rusettisukat toiselle ystävällein. Mut ku niistä tuli oikea blondin tuotos. Mikä mättää? Sama lanka, samat puikot ja sama määrä silmukoita, kun hänelle tehdyissä sammakkoprinsessasukissa ja niistä tuli ISOT? Justiinsa. Teinpä sitten uudet. Nyt vaan turkoosi on vaihtunut vihreäksi. Että-jotta-jos-vaikka nää ois sopivammat. Nyt rupes muuten pukkaamaan muutakin sukkaa. Kohta näette. :0

... jos aivot mulla ois.

... ei, ei tuon pitänyt olla otsakkeena, vaan siinä piti lukea Tuhnu-poncho, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Syy on siinä elokuvassa Ihmemaa Oz, (vai mikä sen nimi nyt olikaan) jossa variksenpelätin laulaa ja kyseinen toive kuuluu kertosäkeeseen. Variksenpelättimen aivojen lisäksi puuttuu siinä elokuvassa peltiukolta sydän ja leijonalta rohkeus ja niitä sitten yhdessä etsiskellään.


Enivei, oisin voinut aloittaa tämän sanomalla, jos aivot mulla ois en olisi ostanut lankaa, jonka sävystä en pidä. Nyt kun poncho on valmis en pidä siitä oikein vieläkään. Se on liian samea ja... ja... ja jotenkin tuhnu. Olisin halunnut paljon heleämpää väriä, josta olin jo aikaisemmin tenyt pari hartiahuivia, enkä mitään tunkkaista vanhaa roosaa. Hätäpäissään sitä menee tekemään järjettömiä kun on pakko saada ja aloittaa heti. Tai ei sitä nyt ihan heti aloitettu kun panttasin äidin käsityökirjaa itselläni puoli vuotta ajatuksella, että ihan just mää sen aloitan. Enkä silti ostanut lankoja valmiiksi. Tässä on syy miksi...


Tunnustan. Olen kaappilankaholisti. Tuossa on korkkaamattomia keriä melkeistä... sata... puolet sukkalankaa. Varmaan joku sivupersoona on niitä kotiin kantanut en se voi olla minä! Vai voiko??? Pitääkö mun nyt kirjoittaa ruutupaperille sata kertaa 'älä osta lankaa, tee vanhat pois'? Epäilen vahvasti, ettei mieheni tiedä sairauteni laatua tai ainakaan kuinka vakavaa se on. Jos se huomaa kaikki nuo langat niin se keksii mulle muunkin lisänimen kuin Imelda....