torstai 3. heinäkuuta 2008

Harmaan päivän harmaa postaus

Päätinpä tehdä sitten tuon Namupalan toisestakin väristä. Kauhean innostunut en tuosta langan väristä ollut edes sitä ostaessa, mutta kuka voi vastustaa 0,50€ kerä hintaa. Niinpä ostin sitä, niinkuin joskus aiemmin tuli kerrotuksi, koko nyssykän eli 20 kerää. Pikkasen muokkasin tuota mallia koska totesin edellistä puseroa käyttäessäni etten ole niin 'muodollinen' kuin ohje. Sen verran vain, että jätin pari silmukkaa pois ja ensimmäisen lantoikavennuksen.


Ohje: Stitch'n bitch, Debbie Stoller
Malli: Namupala, Laura-Jean Bernhardson
Lanka: Novita Samos Lollipop
Koukku: nro 6


Ai, niin kaula-aukkokin on myös tässä puserossa kolme kerrosta pienempi kuin mallissa. En muistanut siitä tuossa aiemmin mainitakaan, että pienensin kaula-aukkoa kumpaankin puseroon . Ei ainakaan näy napa napuriin. Eikä ryntäät ryntäile, vaan pysyvät kiltisti puseron sisässä. Tähän puseroon löysin sopivan väristä satiininauhaa ja pujottelin sen koristeeksi kuten ohjeesakin oli. Pikkasen nuo hihansuut löpsöttävät tässä puserossa, mutta korjailemaan en enää ruppee saavat löpsötellä rauhassa. Kun sain tämän puseron valmiiksi oli kauhea hinku aloittaa uutta työtä, mutta en oikein innostunut mistään. Ei ollut sopivaa lankaa ja en halunnut ostaa uutta, uskokaa tai älkää. Olen varmaan kipeä. Mutta arvatkaa mitä, se jakku se jakku se jakku, joka melkein ufoutui, on edistynyt niin että takakappale on valmis. O-ou? Oon varmaan kipeä.

1 kommentti:

Suolaaja kirjoitti...

Hyvännäköisen puseron olet virkannut!