lauantai 17. heinäkuuta 2010

Virkkuukoukku ja 475 metriä pyykkinarua


Heti kun näin tämän matonmallin Stitch'n Bitcg-kirjassa ajattelin että joskus vielä haluan tehdä tuolla ohjeella. Mutta niinkuin kirjassa sanotaan Novitalla ei ole ohjetta vastaavaa lankaa. Kesti aikansa ennenkun keksin mistä sitä voisi ruveta värkkäämään, mutta sopivanväristä narua ei niin vaan löytynytkään. Aina välillä kyllä tsiikailin rautakauppojen valikoimaa ja siellä oli tarjolla aina vaan sitä kirkasta oranssia ja tummaa sinistä eikä ne miellyttäneet mun värisilmää, kunnes vastaan tuli se pyykkinaru.


Vähän jouduin ohjetta muokkaamaan reunavirkkauksen osalta ja kukkienkin kanssa oli pientä ongelmanpoikasta kun noiden ohuempien pakettinarujen värit ei mielestäni sittenkään jotenkin sopineet tuohon maton päälle. Niinkun alla olevasta kuvasta näkyy tein niitä monta ja päädyin kuitenkin noihin yksivärisiin keltaisiin. Sen lisäksi liiman loppuminen ja sen ostamisen unohtaminen viivästytti projektin valmistumista. Kukat on siis liimattu tuohon päälle ja liimasin varmuuden vuoksi myös maton jatkosten narunpäät nurjalle puoleelle etteivät varmasti ala käytössä purkautua.




Ohje: Stitch'n Bitch Kukkiva kynnysmatto Faith Landsman s. 276
'Lanka': Pyykkinaru 5 pussia yht.475m, jota jäi 14m jäljelle ja ohuenpia pakettinaruja
Virkkuukoukku: Mattoon nro 10, kukkiin 3,5 4 ja5
Sekä liimaa.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kiva matto! Ja ihana väri! Itekki oon miettiny, että jos virkkais ison pyöreän pitsimaton, mut se on vielä suunnitellun asteella..

Limeadine kirjoitti...

Loistava lopputulos! Mulla on myös tuo sama tekemislistalla.

helena kirjoitti...

Kerrassaan pirteä ja hauska matto! Matot on pop, itse virkkasin just pitsimaton, mutta tuo kynnysmatto on eka jonka näen!

Emma kirjoitti...

Pirteä kynnysmatto, tuollaisen yli olisi aina mukava astua kotiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen matto! Mutta mistä ihmeestä löysit tuota narua? Olen pienemmältä paikkakunnalta eikä täällä ole oikein valikoimaa, pitää lähteä isompaan etsimään, enkä tiedä mistä aloittaa.

sirimi kirjoitti...

Kiva matto, ja niin pirtsakan värinen. Pysyykö hyvin paikallaan, vai laitoitko jotain alle stoppariksi?

santra kirjoitti...

Kiitos kaikille kommnteista.

Anonyymille vinkiksi voisin sanoa että kannattaa katsastaa rautakauppojen valikoimia tai missä tahansa naruja myydään. Joskus voi sattua olemaan myös kirpputorilla sopivaa narua myynnissä. Ja kun löytyy sopivan paksuinen naru niin ei kun virkkaamaan. :)

Sirimi: Matto on pysynyt aika hyvin paikoillaan, vaikka ei se kauhean painava olekan (painaa 823g, punnitsin keittiöva'alla). Mutta tietysti joku luikueste vois olla hyvä olemassa jos haluaa parempaa pitoa.