tiistai 3. tammikuuta 2012

Haaveita

Jo marraskuun loppupuolella (uups, sori) Sarita Pikkutaivaanrannanmaalari-blogista haastoi minut haaveilemaan. Arvasin että tästä tulee vaikeaa. Ensin ajattelin haaveilenko edes mistään. Toisaalta jotkin haaveet ovat niin itsestään selviä ja taas toiset sellaisia että uskaltaako niitä sanoa ääneen (jos vaikka toteutuvat, hih, hui kauhistus).

On myös haaveita jotka ovat liian henkilökohtaisia, jotta haluaisi niistä kirjoittaa. Toisaalta on myös sellaisia pieniä ja pinnallisia haaveita.......... Huomaatteko kuinka tässä jahkailen. Samalla mietin, mutta en saa ajatuksiani kasaan niin että syntyisi jotain järkevää.

No, mutta kumminkin pistetääs edes muutama kehiin:

 1. Valokuvaus. Tulla sinuiksi tuon kameran kanssa. Tämähän on tietysti itsestä ja opettelemisesta kiinni. Tässä postissa käyttämäni kuvat ovat sunnuntailta pieneltä metsälenkiltä Mieheni kanssa. Kun mietin otanko kameran mukaan, pieni toive häneltä oli että kunhan en joka kannon juurella konttaile, muuten lenkistä ei tule mitään. ;D  (uskaltaisko niitä kuviani pistää joskus johonkin näytille???)

2. Kädentaidot. Tämäkin on itsestään selvää, osata paremmin neuloa, virkata ja ommella, ja myös itsestä kiinni. Harjoittele, harjoittele, harjoittele.

3. Loma. Mies kysyi haluaisinko lähtee etelään vai pohjoiseen. Sanoin pohjoiseen, vaikka hän salaa toivoin eletään. Mää tunnen lumikenttien kutsun, vaik olenki hirveen huono hiihtämään. Hiihtelen mieluummin ittekseni ja annan toisten painella neljä kierrosta samalla kun mää meen yhen. 

4. Migreeni. Toivoisin pystyväni elämään ilman sitä. Valitettavasti se on osa mun stressimittariani. Onneksi stressin määrä on vähentynyt ja samalla migreeni ja myös sen voimakkuus (rasti ruttuun). Mut kai sitä voi haaveilla migreenivapaasta vyöhykkeestä edes viihdevuosien tiimoille. ;D

 5. Kunto. Lissee kiitos. Onneks ollaan ystävän kanssa melkeen saatu tuo punttis kerta viikkoon rullaamaan. Rivitanssin sielunelämään en oo jotenki tänä syksynä päässy kiinni zumban harrastamisen jälkeen. Kaipaan zumban iloisuutta ja vauhtia askeleiden pänttäämisen sijaan. Ja noita jolkottelu lenkkejä vois useimminki tehä. Oon tänä syksynä huomannu että taija olla hyvän ilman kuntoilija. Jotta MEE ULOS HYVÄ IHMINEN. 

6. Sisustus. Haaveilen makuuhuoneen tapetoinnista. Haluaisin päästä eroon siitä tummansinisestä päätyseinästä sekä tietenki samalla niistä keltaisistakin. Melkein jo tiedän mitä haluan ja se yllätti itsenikin. :) Vaalea pohja (valkoinen) ja siihen mustalla piirrettynä jotain kukkaa, heinää, lehteä tms. ... ehkä kuitenkin kukkaa. Onko vinkkejä?

 Eiköhän tässä ole jo riittämiin. Ainakin mun sahanpurut jo kostui hiestä kun näitä mietiskelin. Täytyy jättää jotain kerrottavaa toiseenkin kertaan, vaikka ei kai tässä mitään uutta auringon alla ole . Auringosta puheen ollen, nyt olis oiva tilaisuus mennä ihastelemaan sen säteitä ulkoilmaan, joten eiköhän lähdetä sinne lenkille. Rapsakkaita kelejä kaikille.

1 kommentti:

Paksu Leidi kirjoitti...

Melkeen samat haaveet täällä...paitsi yksi.. toi LOMA! Mä en haaveile lomasta, kun yleensä käy niin, että loma on melkeenpä raskaampaa kuin tavallinen elämä ja sitt saan vielä migreenin päälle. Siis loma on OUT...!!!