sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Viikonlopun nitkutusta

Tytärlapsi saapui viikonloppukylään sulostuttaamaan vanhempiansa seurallaan. Hieman aiemmin oli kysellyt josko neuloisin hälle löpsöpipon ainaoikein neuloksella. Ei  muuta kun lankalaatikoiden kimppuun ja värejä valitsemaan ja kuinka ollakaan hän päätyi petrooliin ja harmaaseen ja yllätti äitinsä totaalisesti. :0 Ei siis tällä kertaa värikästä mustaa. ;D Ahkerasti kun parina päivänä nitkuttelin, sain kuin sainkin pipon valmiiksi ja hälle matkaan mukaan. Tuntui siltä että tulokseen oltiin tyytyväisiä, koska pipo päässä täältä kotiin lähdettiin.

Ohje: omista sahajauhoista
Lanka: Novita 7-veikka
Puikot: Nro 4 ja 3.5 resoriin

Vähän oli kökköä kun en löytänyt nelosen pyöröpuikkoani ja jouduin neulomaan sukkapuikoilla pyörönä. Se merkkasi sitä että ainaoikeaa saadakseni piti neuloa kerros oikein ja kerros nurin ja kehveli kun nurjalla pitää puikko aloittaa en millään saa ensimmäistä silmukkaa tarpeeksi kireälle ja siihen jää rantu. :( En ole keksinyt keinoa käsialan parantamiseen tässä asiassa. No saattaa olla että kun Tytär huljuttelee pipoa huuhteluainevedessä ja venyttelee neulosta se hieman tasaantuu ja rantu häviää. Ehkä, toivottavasti, houp sou.

2 kommenttia:

Paksu Leidi kirjoitti...

Mun äitivainaa teki aina niin, ettei ottanut sitä nurjan langankiertoo puikolle ollenkaan siinä alussa, suoraan vaan puikko silmukkaan (tietty se lanka pitää olla valmiina siinä edessä)ja mahdollisimman vähän venyttäen kietastaan se lanka siitä silmukasta sisään..A Vot! Nurja silmukka on tehty!

santra kirjoitti...

Tarttis varmaan kokeilla tuota vaihtoehtoo. :)