Mutta jos sattuukin olemaan ompelukone, niin mitäs sitten? Tässä on uusi tuttavuus, jonka tapasin kesälomalla. Eipä ole ennen tullut vastaan ja vuosimallikin on arvailun varassa. Ja mitäs se käsityön harrastaja kesälomallaankaan tekee, ellei käsitöitä... varsinkin jos äiti käskee... ;)
No, ei tämä kyllä mikään vastenmielinen rojekti ollut. Äkkiähän noita verhoja ompelee jos toinen purkaa ja neulaa melkein valmiiksi. Mutta ompelu tällä koneella oli varsinainen elämys.
Kun koneella surrutteli menemään se ykskaks lakkasi ompelemasta, hihna veti tyhjää ja se päästi sellaisen äänen, että ompelija kiljaisi, pomppasi melkein puoli metriä ilmaan, äidiltä oli lentää silitysrauta käsistä ja tädiltä taikina kulho. Vaikka kuinka koitti varautua, että kohta se pärähtää taas, ei auttanut mitään. Yhtälailla pääsi aina yllättämään. Kone pärähtää, kolme eri asteista kiljahdusta ja kauhea naurunremakka päälle. Nauru pidentää ikää, mutta onneksi seinän takana ei ollut ketään kotona. Olisivat ihmetelleet mitä ne muorit oikein touhuaa tuommoisella metelillä.
Langan vaihtokin oli eksoottista nykyompelijalle. Koko hökötys vaan auki ja kumoon. Muuten kone teki kyllä ihan kunnollista tikkiä, vaikka peruutusvaihde ei toiminutkaan. Tai sitä ei uskaltanut laittaa päälle kun se tapasi jäädä jumiin eikä kauheasti hutsittanut ajatus joutua peruuttamalla ompelemaan kaikkia saumoja.
Molemmat verhot on kierrätyskamaa. Kamariin ommellut verhot on ostettu kirpputorilta tutulta ja vain lyhennetty sopivan pituisiksi. Tupaan ommellut kaksi kappaa ja pöytäliina olivat toisen tätini verhot, jotka hän oli tuonut sisarelleen matonkuteiksi. Mutta koska kangas oli tukevaa ja hyvälaatuista hän ei raskinut repiä niitä kuteiksi. Nyt ne sitten koristavat tuvan ikkunoita ja pöytää kunnes joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä päätyvät sinne matonkudekoppaan.
