perjantai 31. heinäkuuta 2009

Aim päk = olen selkä

Lomalle lähtiessä mietin hartaasti mitä käsitöitä ja lankoja taas jälleen pakkaan mukaan. Niinku ajomatkalle sopivan aivotonta ja niin pois päin. Optimismini oli suunnaton kun pakkasin mukaan puoli pussillista lankoja!? No ei niin huono homma jos varaa riittävästi, pahempi se on jos tulee pulaa.


Nappasin mukaan pienen ikuisuus projektin, nimittäin näiden lempisukkien korjaamisen. Sukat eivät ole omatekemiä vaan olen hankkinut ne joskus ystäväni äidin kautta. Kuten huomaatte ne ovat hyvin käytettyjä, kertaalleen parsitutkin on jo puhki. Eipä siinä sitten mitään kuin sakset kauniiseen käteen ja töihin.


Sukissa oli käytetty 14s puikolla ja vasemman puoleiset on siksi löysähköt, joten oikeanpuoleisiin vähensin silmukoita ja ne menee siksi paremmin patikkakenkiin kun ei jää ruttuja kengän sisään.


Sitten on tämä tulomatkan pieni piiperrys. Mulla taas iski joku lukuhäiriö tämän ohjeen kanssa enkä meinanut saada silmukoita millään täsmäämään, vaikka olin tuon isomman pipon tehnyt ohjeella aikaisemmin. Isompaa vaan ei tullut otettua matkalle mukaan niin ei voinut tarkistella ja vertailla. Kun niin monta kertaa piti purkaa vähensin ympärysmitasta mallikertoja ja tuloksena olikin sitten jonkun keskosen tai nukenhattu.


Tarkemmin katsottuna huomaa, että olin tehnyt lisäys kohdan eri tavalla ja sekin sekoittaa silmukkamäärän. Nyt ei auta kun purra hammasta ja koittaa saada aikaiseksi pari hattua oikean kokoisena. Tuli nimittäin kaksoset, tyttö ja poika, yksille tutuille. :D


Lopuksi vielä Kuapion kauppahallin tuliaiset. Kävin hypistelemässä siellä lankoja kotiapäin tullessa ja kun astuin vyyhdin kanssa kaupasta ulos mies kysäisi: 'No helpottiko?' Eipä siinä auttanut muuta kun myönnellä, että juu helpotti kummasti. ;)

Ei kommentteja: