maanantai 25. tammikuuta 2010

Lankaa maailmaan

Meidän pieni Neulomomme kuuli ale-lankojen kutsun ja päätti suunnistaa apajille LankaMaailmaan. Hieman arvelutti onko näin alen loppusuoralla meille jäänyt mitään ostettavaa, mutta ei hätiä mitiä kuten huomaatte.


Melkein jo ovella rupes huippaamaan kun näki sen värien kirjon. Siinä sitten ensi alkuun huuli pyöreänä seilasin hyllyjenväliä eessuntaas mietintämyssy korvilla. Meinaan ettei ihan vetaisisi pankkitiliä miinuksen puolelle, niin että menis omat ja varastetut. ;)


Malttia, malttia, malttia ja sen seurauksena tuli VAIN yksi pussillinen lankoja kotiin asti. Uusia tuttavuuksia kaikki. Päätin satsata noihin puikkojen ferrareihin eli KnitPron sukkapuikkoihin, jotka tuntuu käteen siltä että ne on tehty silikistä sametista vaikka onkin laminoimalla koivusta, kuten olin ymmärtävinäni. Tosin nyt kotiin tultuani huomasin maksaneeni niistä enemmän kuin jos oisin ostanut netistä jostain muualta.


Ihan tässä silmä lepää tuota saalista katsoessani ja sormet syyhyää päästä tekemään. Tekemisistä vielä puheen ollen, mulla ois kyllä kasa esiteltäviäkin mutta kuvaussessiot ei oo oikein onnistuneet ja siitä johtuen esittelyt siirtyy myöhempään ajankohtaan.

Juu nääs maukasta maanantaita vaan kaikille.

Ei kommentteja: