Jänskempi ku sata jänistä

Olipa kerran yks huikan jo elämänkokemusta saanut Lehtokurppa ja nuorempi ja sirkeämpi Tipunen, jotka näin keväänkorvalla tunsivat outoa kaiherrusta sisuskunnissaan. Yhteistuumin he päättelivät sen olevan kylddyyrivajetta ja päättivät kokea taidepläjäyksen maaliskuisena lauantaina. Taiteen lisäksi he päättivät katsastaa hieman myös kaupallisia houkutteita.


Päästyään suuren sitin kamaralle he ensitöikseen suuntasivat kulinaarisien nautintojen alkulähteille Chez Mariukseen, sillä tokihan hyvät työvälineet takaavat onnistuneen lopputuloksen.


Silmät ymmyrkäisinä he tutkailivat kaupan tarjontaa. Vaikeuksia oli valita, mutta kaikeksi onneksi tupsahti kauppa täyteen turistia, niin saivat hetken lisää miettimisaikaa, kunnes pistettiin visa vinkumaan, tai no oikeastaan vain pankkikortti. Mutta siitä huolimatta kassa iloisesti kilautteli loppusumman molemmille.


Keli oli hieman märkä ja pöpperöinen, mutta se ei paljoa tahtia haitannut. Seuraavaksi päätettiin mennä tuosta noin ja tonne noin ja eiköhän se jossain siinä paikkeilla kesällä ollut.


Ja siinähän se sitten oli. Kauppa jonka ikkunasta kurkisteltiin ja luvattiin tarkastaa sen sisus seuraavalla kerralla. Ja nyt oli se kerta.


Kauppa oli kaikkea askarteluun tarvittavaa täynnä, tietenkin olihan se askartelun erikoisliike kuten ovessa mainittiin. Helmeileville ystäville piti varta vasten ottaa kuva tarjonnasta, tadaa.


Kun joka ikunen nurkka ja kerros tarkastettiin niin löytyihän sieltä myös LANKAA. Munkit mun silmille ja vaaleanpunaisia unelmia. Ihan välttämättä piti Lehtokurpan pistää nämä kerät ostoskoriin ja äkkiä pinnistää idea mitä niistä tulee ettei vaan tilaisuus mene hukkaan. Näistä tulee.... jotain ja samalla syöksähti ilmoille myös yksi sukkaidea Tipuselle ja tilaus pistettiin sisään viivyttelemättä.


Tämän kaiken koluamisen seurauksena oli niin nälkä että näköä haittasi, niin eipä aikaakaan kun kokki loihti ihan maittavan aterian. Tämän jälkeen sitä kaipasi jo kylddyyrihuipennusta ja suuntasimme Kiasman ovenripoja kiskomaan, mutta tiskillä sanoivat kuin myyjät konsanaan 'Ei meil oo'. Nääs kerran viidessä vuodessa on tilanne ettei kierrokselle pääse ja tämä oli se viides vuosi. Käytimme kuitenkin tilaisuuden hyväksemme ja porhalsimme huoneeneen jossa kuninkaatkin käyvät yksin, sekä kirjakaupan puolelle, mutta siellä riitti pieni pyörähdys vain ja pyörähdimme pyöröovista takaisin ulkoilmaan.


Päätimme sitten tyytyä olemaan vain arjen sankareita ja katsastaa mitä toiset sellaiset ovat saaneet aikaan. Huikaisevan kokoisia maalauksia olivat sutineet kankaalle sekä muutamia valokuvia ja filminpätkiä. Eikä siellä yksin tarvinnutkan käpötellä, sen verran porukkaa oli saapuvila. Tässä vaiheessa kahvihammas muistutti olemassaolostaan ja pitihän sekin huomioida kera makoisan pullan ja juustokakunpalan.


Peippo vei, mutta ei meitä. Kirjakaupassa hieman haahuiltuamme totesimme reissun alkavan tällä erää riittää, niinpä palailimme pikkuhiljaa autolle ja kaasuttelimme Mannerheimintien kautta kotia kohti. Päästiin ihan turvallisesti kotiin asti liukkaasta kelistä huolimati. Mukava päivä vietettiin ja tuumasimme että, Kiasman ovia pitää varmaan tulla kolkuttelemaan joskus kesällä uudestaan.


Tipusen pussukat siistissä ojennuksessa.


Lehrokurpan saalis on tässä. Vihdoinkin sai metsästettyä yhden kuolauskirjan pois hankintalistoilta. Nyt ei muuta ku kutimet käteen ja mallia valkaamaan. Tai ei, ensin varmaan tuo vaaleanpunainen lanka, niin ja entä ne Tipusen sukat................... siis nitkutus jatkuu.