keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Olipa kerran hamsteri

Olipa kerran Hamsterinainen. Eräänä kauniina päivänä hän meni käymään Äiti Hamsterin luona. Äiti Hamsteri oli juuri käynyt siivoamassa kangasvarastoaan ja oli kasannut sängyn päälle kaikki kankaat joista halusi luopua. Niinpä hän sanoi tyttärelleen, että katsoisi olisiko kasassa mitään, joka häntä kiinnostaisi. Hamsterinainen levitteli kangaskasaa ja kuinka ollakaan päästyään tarkastelun loppuun hän huomasi, että melkein kaikki kankaat olivat päätyneet otettavaan kasaan. Niistä kertyikin kaksi muovikassillista tavaraa. Onnellisena hän kiikutti kassit kotiin pää täynnä suunnitelmia mitä niistä tekisi.

Eräänä toisena vähän sateisena päivänä Hamsterinainen suuntasi autollaan työkaverin luo kyläilemään. Siinä kahvitellessa työkaveri kertoi tyttärensä tuoneen ison kasan kirppistavaraa hänelle. Niinpä hän sanoi Hamsterinaiselle, että katsoisi olisiko kasassa mitään, joka häntä kiinnostaisi. Hamsterinainen levitteli vaatekasaa ja kuinka ollakaan päästyään tarkastelun loppuun hän huomasi ottaneensa taas kaksi kassillista tavaraa. Onnellisena hän kiikutti nämäkin kassit kotiin pää täynnä suunnitelmia mitä niistä tekisi. Ja kuten arvata saattaa näistä kasseista kertyisi monta monta tarinaa kerrottavaksi. Sen pituinen se.

Lissää rinsessoja


Ystäväni soitteli tässä päivänä muutamana ja tilasi ruskeat rinsessa-sukat. Tytär kuulemma halusi juuri samanlaiset kun äidillänsäkin oli. No, eipä siinä muuta kun nikuttelemaan puikoilla. Tosin langat olivat jo houkutelleet minua tekemään noita punaisia sukkia ja kokeilemaan nelosen puikoilla neulomista. En vielä ollu tehnyt nelosen puikoilla sukkia ja ne tuntuivatkin tosi paksuilta seipäiltä. Siksi sukista taisikin tulla ruman rinsessan sukat, kun ruunusta tuli ihan kökkö. Vaan eipä se ruunu kovin hyvältä näytä noissa toisissakaan. Ruskeat on tehty kolmosen puikoilla ja silmukkamäärä 12 per puikko molemmissa sukissa ja lankana siis 7-veikkaa. Tuon verran tuli koko eroa eri paksuisilla puikoilla. Nyt ei ku postipakettia väsäämään.

maanantai 5. marraskuuta 2007

Huitase huiviin

Tässä päivänä muutamana tuli meikäläiselle asiaa tuonne suureen metropoliin elikkä Helsinkiin suu- ja sorkkatautien klinikalle... uups, ei ku suu- ja leukasairauksien klinikalle, josko ja josko mitä, mutta ei onneksi mitään kuitenkaan. Hammaslääkärini nimittäin meinasi, että purukalustoo pitäis rassata noitten päänsärkyjen takia, mut toinen sanoi, et höpö höpö. Nyt on sitten asian tiimoilta todistettu röntgenkuvien kanssa, että minulla on aivot (ihme ja kumma), leukaluut sekä niska- ja selkäranka. Ja mikä ihmeellisintä, ne on suurinpiirtein oikeilla paikoillaan. ;o No, einvei aasinsiltaa pitkin varsinaiseen asiaan. Piti tietysti ottaa mukaan jokin käsityö, tässä tapauksessa salomoninsolmuhuivi, jos vaikka joutuu odottelemaan pitemmänkin aikaa. Ei tarvinnu, mut sain työn hyvälle alulle. Paitsi, että kotona jouduin purkamaan puolet pois kun huomasin virheen.


Huivi on tehty Aino-langasta ja lankaa meni melkein kaksi kerää eli 200g. Tykkään tuota Ainosta jostain syystä kovasti.Tämä ei ollut ensimmäinen solmuilla tehty huivi, joten esittelen niitä nyt sitten joutessani.


Kitten-mohairlangasta tehty hempeily huivi, jonka annoin äidilleni. Helmassa on helmiä, vaik'ei se näykään kuvassa kovin hyvin.


Kolibri-langasta tehty huivi. En kauheasti pidä siitä miten nuo värit asettuu huivissa, mutta tulipahan tehtyä.


Nalle-colorista taas tuli mielestäni oikein kivannäköinen huivi. Siit voisi tehdä toistekin tuollaisen. Tämä huivi meni kälykälle, joka piti siitä kovasti. Sopii hyvin mustien vaatteitten kanssa.


Tämä meni tilaukseen ja on myös Kitten mohairista kuten tuo toinenkin vaaleanpunainen, mutta hapsuilla kuten näkyy. Ensimmäistä lukuunottamatta huivit on tehty viime talvena. Etten ole nyt ollut näin ahkera meinaan. Että silleen. Kiitos vaan kännistä... uups ei ku käynnistä täällä blogissani ja hyvää viikkoa kaikille.