maanantai 3. maaliskuuta 2008

Tyävoitto nääs

Taannoin tuossa rehvastelin yrittäväni siirtyä hieman haastavampiin hommiin ja aattelin alotella sen näin piänesti pitsineuleella. Siis ihan pikkusen vaan kun en ole tehnyt ennen. Aikamoista ähveeräystä oli, etten sanois. Meikäläisen plontin pikku pää sekosi välillä totaalisesti ja purkauksia tuli monesti, kun hävis silmukat ja vaikka mitkä. Suloiset sukat-kirjassa oli violettien pitsikuvioisten urheilusukkien-ohje, vaikka loppujen lopuksi en ottanut ohjeesta kuin sen pitsikuvion. Silmukoitakin piti säädellä, kun lanka oli eri kuin ohjeessa. Neuloin Novitan woolilla ja puikoilla nro 3.


Jos näyttävät isoilta mun jalassa niin ne on. Reikäkerrokseen piti tulla samettinauhaa vaan eihän sitä tietenkään ollut missään kaupassa, eikä varsinkaan punaista. Jotenka neuloin nauhan sitten langasta. Loin 170 silmukkaa ja päättelin saman tein.


Pikkusen pyörähti herne nenässä, kun kirjassa olevien sukkien juju on takana ja sukat oli kuitenkin kuvattu vain edestä. Eli vähän sai arvuutella minkälainen pitsikuvio sieltä oikein tupsahtaa. No, kyllä nää mulle kelpaa, vaik'eivät mulle olekaan. ;) Näitten kanssa taistelun kun sain loppumaan, niin pitihän se ruveta heti kokeilemaan miltä se pitsikuvio näyttäisi jos se olisi sukan edessä.


Ei pöllömpi. Nyt on sekin kokeiltu. Mihinhän sitä sitten seuravaksi ryhtyisi. Pitäis varmaan sitä jakkua vääntää. Takakappale on vasta puolessa välissä. Ei uskois, että ootin niitä lankoja marraskuusta asti kun niin hitaasti etenee. Ihan väkisten pukkaa noita sukkia tohon väliin. Vaikka pitäähän sitä olla joku oottelutyö, jos joutuu joskus oottelemaan jotakuta jossain. Siis semmonen joka mahtuu kivasti kassiin ja nyt se on ollut tuo sukankudin. Ja en muuten kerro kenellekään, että kävin ostamassa viis kerää lankoja lisää....

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ok, mäkään en kerro tota kenellekään ;) Kauniita sukkia oot tehnyt, että kelpaa noissa jalkojaan lämmitellä :) Omituista tosiaan, että kirjassa ei oltu kuvattu tuota pitsikuviota lainkaan :O