maanantai 26. tammikuuta 2009

Älä unta nää

Tai oikeastaan päin vastoin. Yhtenä iltana odottelin unenpäästä kiinni saamista ja pikkuhiljaa ihan huomaamatta livahti mietintämyssy unimyssyn tilalle. Ajatukset karkasivat sukkiin, siis siihen miten tuhoaisin virkatun hameen langanjämiä sekä niitä vihreänkirjavia, joita äiti toi tuliaisiksi. Tästä ajatuksesta johtuen päädyin neulomaan i-cordia pätkittäin. Tulos on tälläinen:


Malli: perus
Puikot: nro 5
Lanka: Novita Isoveli 167g


Sukista tuli hervottoman suuret ainakin omiin jalkoihin, ehkä kokoa 45 tai jotain sinne päin. Varastossani ei ole ollut kovin isoja sukkia ja niin päätin kerralla rykästä ja pistää ranttaliksi. ;) Kaikkea lankaa en noihin saanut upotettua, eli kumpaakin väriä jäi. Päätelkäähän kuinka monta langanpäätä oli pääteltävänä?? Arvauksia voi jättää kommenttilootaan. Huomasin näet, että kymppitonnin kävijämäärä on ohittunut ihan melekeistä huomaamati.


Tässä vielä pikku myssykkä, joka on tehty Kaarna-langan jämistä, jotka jäivät yli pipo/kaulahuivisetistä taannoin. Sovelsin vähän Jatan Mario-myssyn ohjetta, kun lanka on paljon paksumpaa. Aloitussilmukoita oli 52 kpl ja sillä mentiin. Muuten tein samalla periaatteella kuin Mario-myssy. Sukkapuikot oli nro 7. Likkalapsi sen sitten nappasi itsellensä pakkasia varten käyttöön. Tuon kummempaa kuvaa en saanut. Yritin ensin kuvata omassa päässä, mutta niistä tuli semmoisia hirviökuvia, että päätin säästää blogini lukijoita järkytykseltä ja kun tytär kieltäytyi tyystin kunniasta toimia mallina, niin tähän on tyytyminen.

Sori tämä haahuilu. Huomaan jokaisen kirjoitusvirheen erikseen.......



EDIT: Vastauksena tuohon päättelykysymykseen voin kertoa, että lankoja oli pääteltävänä 36 per sukka ja koska toisessa sukassa lanka loppui ja piti aloittaa uusi kerä siihen tuli kaksi langanpäätä lisää. Elikkä yhteensä lankoja oli pääteltävänä 74 kpl! Jotta kanattaisko vähän miettiä minkälaisia ideoita sitä oikein alkaa toteuttamaan?

Samma oli ainoa, joka rohkeni laittaa arvauksen lootaan ja päätin näin itsevaltaisesti ensimmäisen kymppitonnin huumassa lähettää hänelle jotain pientä pikkuruista, heti kun keksin mitä se voisi olla. Näin ollen Samma voisi halutessaan laittaa yhteystiedot osoitteella santloora@dnainternet.net.

1 kommentti:

Samma kirjoitti...

Onnittelut ekasta kymppitonnista!
Veikkaan, että päättelit 48 langanpäätä.