Jääpuikko-sukat

Sainpas viimeinkin kuvattua nuo sukat, niin ja nettikin toimii taas. Alunperin piti tehdä toisenlaiset sukat, mutta sitten putkahti mieleen talvi ja räystäästä tippuvat jääpuikot, joita nuo sukanvarresta roikkuvat valkoiset hörhellykset yrittävät kuvata. Niistä tuli kyllä vähän liian kiharat vaan haitanneeko tuo. Jalan päälle tullut mörvelökin on kans vähän niin ja näin, mutta saapa sekin olla kun en muuta keksinyt. Että eipä tässä sitten muuta ja siinäpä ne tärkeimmät. Sukkaa tosin pukkaa vieläkin, joten perästä kuuluu... ;)

No ku... Mut ku... Ei ku...

No ku tuli tehtyä tommonen hartiahuivi yhelle ystävälle. Mut ku en löytänyt semmoista ohjetta, jonka olin alunperin aatellut, niin yhdistelin sitten ideoita parista muusta vähän muokaten. Tommonen siitä sitten tuli.



Tässä lähikuva rehuista... ei ku siis kukista.. noin tuossa.


Taannoin neuloin yhdet rusettisukat toiselle ystävällein. Mut ku niistä tuli oikea blondin tuotos. Mikä mättää? Sama lanka, samat puikot ja sama määrä silmukoita, kun hänelle tehdyissä sammakkoprinsessasukissa ja niistä tuli ISOT? Justiinsa. Teinpä sitten uudet. Nyt vaan turkoosi on vaihtunut vihreäksi. Että-jotta-jos-vaikka nää ois sopivammat. Nyt rupes muuten pukkaamaan muutakin sukkaa. Kohta näette. :0

... jos aivot mulla ois.

... ei, ei tuon pitänyt olla otsakkeena, vaan siinä piti lukea Tuhnu-poncho, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Syy on siinä elokuvassa Ihmemaa Oz, (vai mikä sen nimi nyt olikaan) jossa variksenpelätin laulaa ja kyseinen toive kuuluu kertosäkeeseen. Variksenpelättimen aivojen lisäksi puuttuu siinä elokuvassa peltiukolta sydän ja leijonalta rohkeus ja niitä sitten yhdessä etsiskellään.


Enivei, oisin voinut aloittaa tämän sanomalla, jos aivot mulla ois en olisi ostanut lankaa, jonka sävystä en pidä. Nyt kun poncho on valmis en pidä siitä oikein vieläkään. Se on liian samea ja... ja... ja jotenkin tuhnu. Olisin halunnut paljon heleämpää väriä, josta olin jo aikaisemmin tenyt pari hartiahuivia, enkä mitään tunkkaista vanhaa roosaa. Hätäpäissään sitä menee tekemään järjettömiä kun on pakko saada ja aloittaa heti. Tai ei sitä nyt ihan heti aloitettu kun panttasin äidin käsityökirjaa itselläni puoli vuotta ajatuksella, että ihan just mää sen aloitan. Enkä silti ostanut lankoja valmiiksi. Tässä on syy miksi...


Tunnustan. Olen kaappilankaholisti. Tuossa on korkkaamattomia keriä melkeistä... sata... puolet sukkalankaa. Varmaan joku sivupersoona on niitä kotiin kantanut en se voi olla minä! Vai voiko??? Pitääkö mun nyt kirjoittaa ruutupaperille sata kertaa 'älä osta lankaa, tee vanhat pois'? Epäilen vahvasti, ettei mieheni tiedä sairauteni laatua tai ainakaan kuinka vakavaa se on. Jos se huomaa kaikki nuo langat niin se keksii mulle muunkin lisänimen kuin Imelda....

Kesäloma: kiireellistä joutenoloa, adoptio ja kenkää

Isäntä se raahasi meikäläisen puoliväkisin rilluttelemaan ympäri Eurooppaa. Nähdyksi tuli sellaisia 'eksoottisia' paikkoja kuin Krakova, Bratislava ja Karlovy Vary vain muutamia mainitakseni. Karlovy Varyssa on muuten kuvattu uusinta Bondia. Siitä tuli se kiireellisyys, kun piti luuhata niin monessa paikassa.

Laivalla Nynäshamista Gdanskiin iski kaamea ressinpoistomigreeni. Isäntä kyllä väitti sen johtuneen siitä, että olin edellisen yön nukkunut yhden apinan vieressä... Oli miten oli, kun se kaveri seurasi minua kotiin asti, päätin adoptoida sen. Sen nimi on kuulemma Oliver. Otin todistusaineistoa, kun se valtasi sänkyni...


Niinkun tuossa aiemmassa postauksessa paljastin, kävin hypistelemässä matkanvarrella käsityöliikkeessä lankoja, mutta en osannut ostaa mitään. Taudin nimi oli varmaan lankablääh... Mitä tulee kaupoissa olleisiin kenkävalikoimiin se oli suoraan sanottuna suuremmoinen. Ostinkin yhdet vaaleat helmillä kirjaillut varpaanväliläpsykät. Kun sitten toisessa kaupassa ihailin kyseisen kenkälajin ihania edustajia, mieheni loihe lausumaan: 'Mitä sää noita lättänöitä kattelet. Eiks sulla oo tommosia vaikka kuinka monet?' Minä, että hei mitä se sanoo, joten pyysin tarkentamaan ja kysyin 'Ai jaa. Pitäisikö niinkun olla korkeempi korkoisia ja sirompaa mallia?' Mieheni erehtyi sanomaan: 'No niin.' Minäpä tein sitten työtä käskettyä ja johan rupesi löytymään. Tuloksen näette kuvasta. Vähän kyllä ihmettelin, miksi mieheni alkoi sanomaan minua Imeldaksi... ;)


Nyt kun olen ollut kotona, käsitöiden sijasta on ollut harrastuksena suurta lorvintaa, enkä ole edes tuntenut siitä huonoa omaatuntoa. Sen verran on tullut tehtyä, että olen ommellut kahden kaitaliinan päät eli yhteensä noin 120 cm suoraa ommelta. Pienestä se lähtee, mutta puikoissa ollaan taas.

7 faktaa Santrasta

AnniKainen haastoi minut tähän 7 faktaa-meemiin, juuri kun olin lähdössä lomille ja Hannalta tuli haaste myös loman aikana. Vastaan tässä sitten molemmille yhtäaikaa.


1. Olin lapsena maailman ujoin ja hiljaisin tyttö. Opettajani lähetti minut kauppaan ostamaan karkkia ja lupasi, että aina kun korotan ääntäni luokassa saan karkin.

2. Olen allerginen numeroille (= laskupääni on surkea).

3. Nykyisin varpaankynsissäni on aina kynsilakkaa.

4. Osaan laulaa nuotinvierestä.(?!)

5. Kiertelimme lomamatkalla euroopassa. Bongasin sieltä käsityökauppoja ja kävin hipelöimässä lankoja, mutta ei osannut ostaa mitään. Olin varmaan sairas.

6. Tapoin äsken ison... kaksi isoa kärpästä, jotka uskalsivat tulla sisälle pörisemään.

7. Järkeni juoksee... yleensä pois.

Nyt pitäisi keksiä ketkä seitsemän haastan mukaan. Yritetään, mutta jos joku on jo saanut haasteen, niin ei se mitään. Vastaaminenkin on ihan vapaaehtoista, kaikki ei kuulemma tykkää meemeistä. Haasteen saa Kaisumaisu, Vippe, Uhoava gnu, Marsvin, Gini, Barbro, Ira ja Kristiina.

Sotta ja Pytty seikkailee

Onks' kellään ikuna kuunaan päivänä käynyt niin, että suht' uuteen puseroon on tullut tahra joka ei lähde pois kirvelilläkään? Käsi ylös jos on. No heti joku blondi tuolla huitoo kaksin käsin. Se haluu antaa pari vinkkiä.



Tässä ensimmäinen pusero johon roiskahti ja pirskahti. Leikkelin fleesestä sydämiä kun olin niin hempeellä päällä. Ne on ommeltu kiinni Novitan Colori virkkauslangalla. Osa sydämistä peittää osa koristaa.



Tämä toinen pusero lojui kaapin pohjalla pari vuotta ennenkuin löysin vapaavirkkauksen. Virkkuu on tehty yhtenä 'pötkönä'. Isosta rinkulasta on aloitettu virkattu ketjusilmukkaa ja palattu takaisin. Tehty väliin levennyksii ja kavennuksii ja muuta härdelliä. Iso rinkula peittää ison tahran ja sen yllä oleva pienempi rinkula pienemmän tahran. Kaikki muu on räpellys koristusta. Kaipa näitä nyssit voi vielä käyttää. Ovat ainaki puhtaamman näköisiä.

Vain tahroja puserolla älä siis suutu ei niistä asiat miksikään muutu. Ei se, että meillä oli tilkkumme eikä se että, meillä oli virkkuumme... No nyt blondilla pomppas. Menee pilaamaan hyvän laulun..... ;)

Solveigin Vots häppenink-paketti

Todistaakseni, ettei Vots häppenink ollut mitään huuhaahäppeninkiä ilmoitan, että Solveig on saanut pakettinsa. Vähän luvattoman kauan se mietintämyssy hiosti päänahkaani ja hirmumyrsky Henrik velloi sahanpurujani ennenkuin keksin mitä Solveigille tekisin. Kun sain väkerryksen valmiiksi, jouduin päivä tolkulla odottamaan fotokrafiseerausta kun meitin 'röökkynä' oli ottanut kameran mukaansa mökille. Kameran saatuani painelin laatikolle hakemaan namusia yhteispotrettiin väkerryksen kanssa. Olin nimittäin ostanut namuset jo valmiiksi ja vannotin porukoita, että 'Näitä ei sitten syödä!' Vaan mitä kummaa? Joku herkkupeppu oli vetäissyt patukan parempiin suihin ja avannut pussin niin, ettei pohjalla luurannut kuin kaksi mustaa kaverusta. Joopa joo. Kaikesta huolimatta tarinalla on onnellinen loppu. Nyt paketti sisällyksineen on saapunut Solveigin hellään huomaan.



Väkerrys siis paljastui solmuhuiviksi. Tein siitä reilun kokoisen (minä kun oon tämmöinen pätkä se näyttää isolta) ja turkoosi väri valikoitui siksi koska Solveig kertoi värimaailmansa olevan aika sininen. Alla olevassa kuvassa vielä lähempää helma jossa helmet luuraa.