Tästähän unohtui koko otsikko pois

AMALIALTA napsahti tämmönen plakaatti. Tässä vastauksia siitä tuleviin kysymyksiin.


1. Milloin aloitit blogin?

Ensimmäinen postaus näyttää tulleen 20.2.2007 (oho, oon siis blogannu neljä vuotta ja päivä on ohitettu sulavasti huomaamati, pitäsköhän sille tehä jotain?). Seurailin aikani toisten neuleblogeja ja erään ystäväni yllytyksestä ja tyttäreni kärsivällisellä avustuksella (no ku hei puolet asioista tippu heti päästä pois ja toista puolta en ymmärtäny!?) tämmönen tahvompikin alkaa selvitä omin avuin. Blogi oli alusta asti neuleblogien listalla mutta muuten en tohtinut kertoa kenellekään että on tullut aloitettua (ujo piimä).


2.Mistä kirjoitat? Mitä käsittelet?

Pääasiassa tarkoitus on pitää käsiytöpäiväkirjaa, mutta näköjään tänne eksyy välillä muutakin höpinää.


3. Mikä sai sinut aloittamaan?

Oma innostus käsitöihin, toisten innostus ja hienot työt. Samalla voi nähdä oman taidon kehittymisen kun vain klikkailee aikaa taaksepäin. Useinhan ne omat tekeleet on pitkin maailmoja, eikä kaikki todistusaineisto jää omiin käsiin.


4. Mikä tekee siitä erikoisen?

Varmaan kirjoitusvirheet. Kirjaimet vaan vaihtaa paikaa kirjoittaessa ja niitä joutuu alvariinsa korjailemaan, julkaisun jälkeenkin, vaikka oon moneen kertaan tekstin lukenu niin ei auta. Sama tapahtuu lukiessa. Eilen illakin kun luin sängyssä ratkesin ykskaks nauramaan, tuumasi Mies: Jaaha, luit taas väärin. Niin, luin 'vettä korvassa´ ja sana oli 'kuussa´. Onkohan mulla joku luki-häiriö?


5. Mitä haluaisit muutta?

Periaatteessa en kai mitään tässä vaiheessa, mutta blogipohja muuttuu kyllä sillointällöin fiilinkien mukaan ja jos sattuu uusi ja kivempi eteen tulemaan. Vaihtelu virkistää.



Tunnustusta pitäisi sitten jakaa eteenpäin. Edellisten tunnustusten jakamisessa olin ihan hoomoilasena, mutta nyt haluan jakaa tämän ainakin Miralle, joka antoi edellisen tunnustuksen, KaijuLiinille, sekä Mossen poikamiespäiviä ilahduttamaan. Jos tulee mieleen vielä jotain niin lisäilen sitten jälkikäteen.

Mää en kestä

Puikoilla ollut 'epähuomioneule' on nyt valmistunut. Mitä tästä nyt sit sanois. Väristä tykkään kuin hullu marjapuurosta.
Se näyttää ihan vaarattomalta tossa hengarissa. Ohjeessa lankana oli Novitan Rose Mohair, mulla on Laila alpakkamix (75% acryl, 25% alpakka). Ei niissä juuri eroa neuletiheydessä ollu. Monesti tuo mohair saattaa löpsähtää käytössä, ainakin mun käsialallani, niinpä kävin kauppaa minkä kokoisen neulon, joten aloitin sekä S että M koon ja jonkin matkaa neulottuani vertailin. Päädyin pienempään.


Tässä kuvassa tää tuotos näyttää vielä ihan siedettävältä, mutta älkää antako sen hämätä.


Tää on ihan järkyttävä, ei sovi mulle. Ensinnäkin neule VENYY, niin että sinne mahtuis 50 kiloo lisää elopainoo. En taija kokeilla painon lisäämistä neuleeseen sopivaksi. Vaikka lyhensin mallista pituutta 8cm se silti tuntuu mittasuhteiltaan väärältä. Ja sitäpaitsi hihansuuresorit töröttää.

Mää en kestä, taitaa tulla purkuhommia......

PS. Ai, niin. Ohje on Novitan kevät 2006 neulottu naisen liivitunika s. 78, jos vaik joku haluis tietää.

Hei katsopas vaari tuota hauvaa

Niin seisoi Parsonjackrusselinterrieri mallina kai, kun tähän kännypussiin inspiraation sain. Onko yhtään näkönen?? Mun piti ottaa valkosen värin lisäksi ruskea, mutta voitteko kuvitella, mulla ei ollut ruskeaa lankaa. Kummallista, perin outoa. Niinpä sitten piti käyttää sitä lankaa mitä laatikosta löytyi, siis jämiä.


Malli: Piski, oma ohje
Lanka: Novita Aino (loppui kesken), Isoveli (musta) ja 7-veikka (valkonen korva)
Virkkuukoukku: Nro 6


Joka ikkunasta kurkistavi. Tässä se jo odottaa omaan kotiin pääsyä, että koska pääsee lähtemään. Se muutti Likkalapsen huomaan, jossa siitä pidetään kyllä hyvää huolta.

Nyt nää kännypussit riittää vähäksi aikaa minun puolestani......paitti jos tulee joku pakottava tarve saada joku päähän poksahtanut idea heti tehtyä. Siispä siirrytään puikkojen kilkutteluun. :D

Mikä on kikka sen?

Se kun virkkaa kukkasen. Kukantekohinku ei jättänyt rauhaan sikamaisen kännykkäpussin tekemisen jälkeen. Niinpä oli pakko (oho!?) tehdä vielä tommonenkin tekele.


Malli: Kukkakikkare, oma ohje
Lanka: Katia Peru
Virkkuukoukku: Nro 6, sekä helmiä.


Ja juu, mää tiiän et nää on kaikki ihan KÄÄK kuvia, mut en kestänyt enää soheltaa ton kameran kanssa. Vaikka kuinka yritin en saanut onnistumaan. Otin varmaan sata kuvaa ja säädin ja säädin, mut ei onnaa. Tietenkin just kun ois pikkunen mahollisuus saada omaksi dikijärkkäri, mää en ymmärrä enkä taijjuu. Plääh. Koittakkee kestee.

Arjen harmaa

Ja asiallinen tuli toisesta tekemästäni kännykkäpussista. Ei tässä nyt muuta pointtii ollu kun, että halusin vaan kokeilla miten se tuolla tavalla onnistuis tehä.


Malli: Pärekori, oma ohje
Lanka: Novita 7-veikka
Puikot: Nro 3,5


Voiko kännykkäpussien tekemiseen jäädä koukkuun? Ei kai, pois se minusta. Eihän mun pitäny näitä ees koskaan alottaakaan tekemään.

Porsaita äidin oomme kaikki

Lauantaina ostettu lanka pääsi teon alle nopeammin kuin luulinkaan. Tarkoituksena oli tehdä jotain hempeää ja ihanaa ja ehkä tekasta kukkakin, mutta kun tartuin virkkuukoukkuun se alkoikin virkata ihan omiaan eikä totellut. Siis että synnyttäjä ei tiennyt mitä oli synnyttämässä. :O


Tulipa sitten likistettyä elämäni ensimmäinen kännykkäpussi. Sikamainen juttu.


Malli: Senkin sika, oma ohje
Lanka: Rico Creative filz
Virkkuukoukku: Nro 6, sekä nappi ja ommeltavat silmät.

Pikkuisen pitää vielä värkätä tuon lärpykän mallia, mutta eiköhän se oo sitte siinä.

Jänskempi ku sata jänistä

Olipa kerran yks huikan jo elämänkokemusta saanut Lehtokurppa ja nuorempi ja sirkeämpi Tipunen, jotka näin keväänkorvalla tunsivat outoa kaiherrusta sisuskunnissaan. Yhteistuumin he päättelivät sen olevan kylddyyrivajetta ja päättivät kokea taidepläjäyksen maaliskuisena lauantaina. Taiteen lisäksi he päättivät katsastaa hieman myös kaupallisia houkutteita.


Päästyään suuren sitin kamaralle he ensitöikseen suuntasivat kulinaarisien nautintojen alkulähteille Chez Mariukseen, sillä tokihan hyvät työvälineet takaavat onnistuneen lopputuloksen.


Silmät ymmyrkäisinä he tutkailivat kaupan tarjontaa. Vaikeuksia oli valita, mutta kaikeksi onneksi tupsahti kauppa täyteen turistia, niin saivat hetken lisää miettimisaikaa, kunnes pistettiin visa vinkumaan, tai no oikeastaan vain pankkikortti. Mutta siitä huolimatta kassa iloisesti kilautteli loppusumman molemmille.


Keli oli hieman märkä ja pöpperöinen, mutta se ei paljoa tahtia haitannut. Seuraavaksi päätettiin mennä tuosta noin ja tonne noin ja eiköhän se jossain siinä paikkeilla kesällä ollut.


Ja siinähän se sitten oli. Kauppa jonka ikkunasta kurkisteltiin ja luvattiin tarkastaa sen sisus seuraavalla kerralla. Ja nyt oli se kerta.


Kauppa oli kaikkea askarteluun tarvittavaa täynnä, tietenkin olihan se askartelun erikoisliike kuten ovessa mainittiin. Helmeileville ystäville piti varta vasten ottaa kuva tarjonnasta, tadaa.


Kun joka ikunen nurkka ja kerros tarkastettiin niin löytyihän sieltä myös LANKAA. Munkit mun silmille ja vaaleanpunaisia unelmia. Ihan välttämättä piti Lehtokurpan pistää nämä kerät ostoskoriin ja äkkiä pinnistää idea mitä niistä tulee ettei vaan tilaisuus mene hukkaan. Näistä tulee.... jotain ja samalla syöksähti ilmoille myös yksi sukkaidea Tipuselle ja tilaus pistettiin sisään viivyttelemättä.


Tämän kaiken koluamisen seurauksena oli niin nälkä että näköä haittasi, niin eipä aikaakaan kun kokki loihti ihan maittavan aterian. Tämän jälkeen sitä kaipasi jo kylddyyrihuipennusta ja suuntasimme Kiasman ovenripoja kiskomaan, mutta tiskillä sanoivat kuin myyjät konsanaan 'Ei meil oo'. Nääs kerran viidessä vuodessa on tilanne ettei kierrokselle pääse ja tämä oli se viides vuosi. Käytimme kuitenkin tilaisuuden hyväksemme ja porhalsimme huoneeneen jossa kuninkaatkin käyvät yksin, sekä kirjakaupan puolelle, mutta siellä riitti pieni pyörähdys vain ja pyörähdimme pyöröovista takaisin ulkoilmaan.


Päätimme sitten tyytyä olemaan vain arjen sankareita ja katsastaa mitä toiset sellaiset ovat saaneet aikaan. Huikaisevan kokoisia maalauksia olivat sutineet kankaalle sekä muutamia valokuvia ja filminpätkiä. Eikä siellä yksin tarvinnutkan käpötellä, sen verran porukkaa oli saapuvila. Tässä vaiheessa kahvihammas muistutti olemassaolostaan ja pitihän sekin huomioida kera makoisan pullan ja juustokakunpalan.


Peippo vei, mutta ei meitä. Kirjakaupassa hieman haahuiltuamme totesimme reissun alkavan tällä erää riittää, niinpä palailimme pikkuhiljaa autolle ja kaasuttelimme Mannerheimintien kautta kotia kohti. Päästiin ihan turvallisesti kotiin asti liukkaasta kelistä huolimati. Mukava päivä vietettiin ja tuumasimme että, Kiasman ovia pitää varmaan tulla kolkuttelemaan joskus kesällä uudestaan.


Tipusen pussukat siistissä ojennuksessa.


Lehrokurpan saalis on tässä. Vihdoinkin sai metsästettyä yhden kuolauskirjan pois hankintalistoilta. Nyt ei muuta ku kutimet käteen ja mallia valkaamaan. Tai ei, ensin varmaan tuo vaaleanpunainen lanka, niin ja entä ne Tipusen sukat................... siis nitkutus jatkuu.