sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Iskä sanoo mua kinkuksi

... tokaisi veljentyttöni eräänä päivänä. Tämä 'kinkku' mielessäni selailin kirppiksellä vanhoja SK-lehtiä. Yhdestä löytyikin ohjeita barbin vaatteisiin neulottuna ja virkattuna. Kotona ajattelin ensin vähän harjoitella niiden tekemistä oman tyttäreni vanhoille barbeille. Sen jälkeen teen sitten tuon 'kinkun' omalle barbille jotain. Ajatuksena oli käyttää kaikkia löytyneitä jämälankoja näihin asuihin.


Ensimmäisenä valmistui tuo vihreä-ruskea yhdistelmä. Ruskea on 7-veikkaa ja vihreä Ainoa. Tästä tuli tönkkösuolattu asu, mutta kelvatkoon ensimmäiseksi harjoitelmaksi. Liila asu on jotain tuntematonta lankaa, jota oli vain tuon verran ja kirjava Novitan Galaksya, muistaakseni. Näihin otin ohjeista vain suuntaa sinnepäin ja sovelsin.


Tämä vaalenapunainen asu Nalle-langasta on ainakin yritetty tehdä ohjeen mukaan, mutta hihojen kanssa jouduin virkkaamaan ja purkamaan vuoronperään, johtuen varmaan siitä, ettei lanka ollut samaa kuin ohjeessa. Nappejakaan en löytäänyt sopivia ja nuo kukat ovat vähän liian pieniä. Tarttis varmaan tehrä jotain. Kirjastosta lainaamani lehden sivuilta löysin nyt selatessani ohjeen neulottuun mekkoon, jossa on halternek yläosa. Pitäisiköhän harjoitella vielä sellainenkin. No, luulen, että täytyy odotella inspiraatiota sinne suuntaan ensin. Näiden väsääminen on vähän sellaista väkertämistä. Sitä paitsi mulla on yks virkattu pusero kesken, siis itselleni, ja ois niinku kiire saada se valmiiksi. Ja sitten mullahan on se Asutermannin langasta se jakku, se jakku, niin se jakku kesken....

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää juhannusta Sinullekin. Pyrskähdin nauruun, kun luin tuolla alempana jonkun päivän kirjoitusta. Toiset ne osaa ja saa ihmisen hyvälle tuulelle. Täytyypä laittaa kirjanmerkkeihin, että löydän uudelleen.

Teetä ja näkkileipää. kirjoitti...

Minäkin lisään sinut listalle. Mainio blogi! Aion käydä vakoilemassa uudestaankin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommenteista molemmille. Kyllä täällä saa käydä niin paljon kun haluaa. :)