maanantai 1. helmikuuta 2010

Miniän myssytys ja Pojan pipotus

No juu. Päätin sittenkin tyytyä näihin jo otettuihin kuviin, enkä uusia kuvaussessiota, että sais homman etiäpäite. Vähä tummii noi yhet kuvat ainakin on.

No mutta kuitennii Miniälle neuloskelin tota ensimmäistä Baktustani pikkuhiljaa ja myssylankaa hain sitten erikseen niinkun kerroskelin vähän aikaa sitten. Myssyn ajattelin tehdä omasta päästä silleen et neuloisin tuon pannan ensin ja siitä sitten poimisin silmukat varsinaiseen myssyosaan. Pannan päättelyä neulomalla harjoittelin Punokset puikoille-kirjan ohjeiden mukaan ja samalla huomasin et toihan on melkeen samanlainen kun kirjassakin oleva Tuuli-baskeri. Melkeen mutta ei ihan. Silmukkamäärä on eri ja syvyys eri ja kavennukset eri eikä palmikkokaan oo ihan samanlainen,joten väitän ihan 'omaksi' ohjeeksi. ;)


Malli: Miniän myssy
Lanka: Katia Peru
Puikot: Nro 5


EDIT: Lisäsinpä tähän Miniältä tulleen päivänvalossa otetun kuvan, niin näkyy värit paremmin.


Malli:Baktus
Lanka: Koivulan tilan lanka
Puikot: Nro 4

Tän langan luikumista tykkään kovasti. Vähän karkeaa lanka on vaikka uitin sen huuhteluaineessa, mutta tehdään siitä sitten jotain muuta jos ruppee käytössä tökkimään.


Malli:Jacques Cousteau by Typy
Lanka: Lanett kaksinkertaisena
Puikot: Nro 3,5

Ekan kerran kun Miäs sanoi Pojan haluavan PUNASEN Cousteau pipon mää oisin tipahtanu pyrstölleni jos en ois ollu jo valmiiksi istumassa. Vaatteiden väritys kun on hällä ollu aika neutraali ja paljon mustaa nii en meinanu uskoo, mut pakko se oli ku Miniä lähetti skypelläki kuvan Cousteausta ittestään punanen pipo päässään. Melkeen ois voinu aatella et Poika on lapsena saanu 'rauman' punasista vaatteista, ku sillon ompelin hälle punasesta vakosametista juhlahousut henkseleillä, mut ei ois näköjään tarttenu olla huolissaan. ;DD Miälelläänhän mää hälle punasen pipon tein.

4 kommenttia:

Pikku e kirjoitti...

hurjan hieno tuo miniän myssy, ihastelin sitä livenä jo toistamiseen :)

kattelin blogeja ja jos joskus meet tukholmaan ni tässäpä lankakauppasuunnistuksen perusteet, ollos hyvä
http://www.ullaneule.net/0107/artikkelit_lankakauppasuunnistus.html

santra kirjoitti...

Kiitoksia vaan kehuista ja linkistä. Tuttu kirjoitus vaan kävinpä lukasemassa sen uudestaan. :)

betty kirjoitti...

Ihania pipoja ! Cousteau olisi varmaan kova sana teinipojalleni, tosin laittaisin ruksin seinään jos huolisi punaisena, nääs se musta ja harmaa on nyt must. Mutta näemmä ei sitä koskaan tiedä ...

Oon monesti miettinyt, miksi ei ole villasukkakirjaa. Ja täällä se nyt on livenä, sinun blogissasi. Saisikohan tuota vielä. Paljon kiitoksia vinkistä.

Sormet rupeavat syyhyämään kun katselen kättesi luomuksia, missä se mun keskeneräinen kaulaliinateelmys onkaan....

Mukavia käsityöhetkiä toivottelee
betty

santra kirjoitti...

Kiitos Betty. Tuo on varmaan seitsemäs Cousteau jonka neuloin, kiva malli.
Kannattaa etsiä tuota sukkakirjaa Kirjapörssistä tai Kirjatorilta jos vaikka onnistais.
Ja neuloosia vaan sinnekin päin. Se vaivaa täällä vielä aika pahasti. ;)