keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Ensimmäiset onnistuneet...


... kärjestä aloitetut sukat. Olen kokeillut tuota sukan aloittamista kärjestä joskus pari kolme vuotta sitten. Silloin tein kolme sukkaa ja kaikista tuli erinäköisiä joten purin pois ja päätin unohtaa koko systeemin. No, nyt sattu käymään niin että tuota Rede-lankaa oli kolme pientä nyssäkkää ja koska en tiennyt kuinka pitkät varret uskaltaisin tehdä että lanka riittää kärkiin asti päätin kokeilla uudestaan kärjestä aloittamista. Ja nyt ihmettelen suuresti mikä siinä oli sitten niin vaikeaa. Täähän oli ihan hauskaa vaihteeksi, varsinkin kun nuo langan värit on niin herkut. Lisäksi löysin Hepsin blogista varren tuplapäättelyn ohjeen niin varrensuu ei kiristä vaan jousta mukavasti.

Käytännössa sukat on päätelty niin, ''että ensin neuloin kaksi oikein, sitten neuloin nämä kaksi takareunoistaan oikein yhteen, sitten taas neuloin yhden silmukan ja neuloin ne kaksi takareunoistaan yhteen jne. '', Hepsiä suoraan lainatakseni. Noh, jälkeenpäin ajateltuna oilisin kyllä voinut tehdä päättelyn hiukan tiukemmalla käsialalla, koskapa päättelykerros on ehkä liiankin löysä, mutta täytyypä muistaa seuraavalla kerralla kiristää silmukoita.


Malli: ULLA sukka varpaista
Lanka: Gjestal Rede
Puikot: Nro 3,5

Taidanpa sitten astella takaisin kutimen ääreen ku nääs sukkaa pukkaa ihan alvariinsa. Sitä paitti mää kohtasin yhen sukkaohjeen joka sai kuolan valumaan suusta joten mun on ihan PAKKO saada nyt puikoilla olevat valmiiksi että voin käydä käsiksi SIIHEN ohjeeseen.

2 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Pirtsakat sukat!
Juu tuplapäättelyä ei tarvitse tehdä turhan löysästi! =)

Anonyymi kirjoitti...

Olisimme toivomassa teitä pienimuotoiseen yhteistyöhön kanssamme käsitöiden ja neulomisen tiimoilta. Voitteko lähettää meille sähköpostiosoitteenne, niin kerromme lisää: luonnossanet@gmail.com

Laita myös viestiisi blogisi nimi sekä www-osoitteesi. Suuri kiitos jo etukäteen vastauksestanne!