Apua, ei oo totta, miten se siihen on joutunut. Hetken ajateltuani totesin, että kun könysin siellä hyllyjen välissä kyykistellen, sen on täytynyt tarttua takana olleesta tangosta ja hilasin sen sitten kotiin asti, enkä minä ja kukaan muukaan huomannut mitään tai jos huomasi ei sanonut. Painuin jalat notkuen ja hihitellen sisälle syömään ja päätin, että kun menen kuitenkin vielä takaisin kaupunkiin vien heijastimen kaverin takaisin kauppaan. Kun myyjälle selitin tuovani takaisin sen minkä mun heijastimessa roikkui, hän silmät ymmyrkäisenä kaivoi pussista bikinien yläosan henkareineen. Sori ei ollut tarkoitus, mutta saatiinpa hyvät naurut.
Kotiin palatessa lohkaisi mieheni ensi sanoikseen: 'No niin, mitäs nyt varastit.'..... Siinä me tyttären kanssa nauraa rätkätettiin vielä lisää, kun muistelin että nuorena tyttönä kaupassa töissä ollessani nähtiin yhden naisen kulkevan pannulaput päässä. Tyttöjen kanssa mietittiin pitäisikö hänelle sanoa vai ei. Rouva oli vähän hämillään, mutta naureskellen totesi että oli kotoa lähtiessä kumartunut keittiön naulakon alle, jossa oli mm. pannulappuja, poimiakseen mukaan jotain ja siitä ne olivat noustessa tulleet matkaan!
Että hauskaa viikonloppua vaan kaikille. Ja koska kuva ois kiva niin yks laiheliini risutyö tässä näin....
2 kommenttia:
Hitsi =D
Heh. :D
Oli se meilläki yhdellä asiakkaalla avain (!!) otsassa...
Lähetä kommentti