sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Mää sain tunnustuksen




Minna oli laittanut tällaisen tunnustuksen kun olin lomilla.

Ohjeet jatkoon olivat seuraavat:

1. Kopioi Kreativ Blogger palkintologo blogiisi
2. Tee linkki hänen blogiinsa keltä tunnustuksen sait
3. Anna tunnustusta 3:lle muulle blogille
4. Lisää blogiisi linkit heidän blogeihinsa
5. Jätä heidän blogeihinsa kommentti, että tietävät saaneensa tunnustusta.

Hirviän suuren aivojumpan jäläkeen päätin jakaa tunnustusta seuraaville:

1: Kaisumaisu, kantsii käyä kurkkaamassa hänen neulomia mekkoja, joista Myrtillus on mun suosikki.

2: Risusydän, josta sain neuvoa ja inspiraatiota risutöiden aloittamiseen.

3:Villapeikko, hänen blogissa on kaikkea ihanaa kuolattavaa ja jos yksi pieni yksityiskohta vain mainitaan, niin Arcs-shaped Socks viime vuoden toukokuulta tarkemmin sanoen 19 pv, jos haluu käydä kattomassa.

Huhhuijaa. Koska tuo tunnustusten jakaminen oli nii hirviän vaikiaa, johtuen siitä että ihania blogeja on niiiiin paljon, niin en henkilökohtaisesti velvoita ketään siihen urakkaan, jos siltä tuntuu. Mutta toivottavasti nämä tunnustukset otetaan kuitenkin ilolla vastaan.

Niin, että kiitos Minnalle tästä tunnustuksesta. Syy miksi siihen reagoiminen kesti näin kauan pohdiskeluineen on, että joku ruoja perusti neljäksi päiväksi takomon tuonne pääkoppaani. Tällä kertaa opin sen, ettei omenaa kannata syödä jos oksettaa tai sitten pitää juoda paljon niin ei tartu kurkkuun... sori, ei tästä sen enempää.
Jotta päk tu tö pisnes, sukat on puikoilla alullaan.

2 kommenttia:

Suvikummun Marja kirjoitti...

Tuhannet kiitokset tunnustuksesta !
Vien sen blogiini heti, kun ehdin istahtaa taas koneen ääreen (:
Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle !

Suvi kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta! Olen todella otettu :))