maanantai 15. elokuuta 2011

Kesävoita


Kesälomalle lähteissä mulla oli taas vaikeuksia valita mitä käsityötä otan mukaan. No, sukkia kun aina tarvitaan, niin varasin sitten lankaakin enemmän kuin tarpeeksi (yhen korillisen sullottuna). Päädyin sitten korkkaamaan Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirjan Tähkäpää ja muut lempineuleet kirjassa olleen Kesävoi sukkien ohjeella (sivulla 26). Kirjassa sanottiin niiden olevan mukavat perussukat. Ajattelin että voiko perussukat olla noin nätit, mutta kyllä ne voi. Kiva ohje, kuten voitte huomata. Kaikki tehdyt sukat on samalla ohjeella tehty lanka vain vaihtuu, joten en mainitse erikseen ohjetta jokaisen kohdalla.


Lanka: Regia Hand-dye Effect (70% villa, 24% polyamid, 5% acryl)
Puikot: Nro 2,5

Lanka oli jotenkin pettymys mulle. Löyhäkierteisyytensä takia sitä oli vähän hankala neuloa noin ohuilla puikoilla ja sai olla tarkkana että kaikki säikeet tuli mukaan. Värikin on jotenkin pliisu, anteeksi vaan. Tiedän että lanka on kestävää, koskapa Äiteeni on neulonut siitä itselleen sukat ja hyvin ovat kestäneet vaikka on käyttänyt jatkuvasti. Tosin hän neuloi kaksinkertaisella langalla, kun ei viitsinyt alkaa nyhertämään niin ohuilla puikoilla. Itselleni näitä ensin aioin, mutta hiukan reilut tuli kun en viitsinyt purkaa ja sitä paitsi tykkään vähän napakammista sukista jalassa.




Lanka: Novita 7-veikka Linnut, Papukaija (889)
Puikot: Nro 3
Teksinpa sitte itelle just passelit melkein varrettomat.


MiniÄ tykästyi tuohon pirtsakkaan lankaan, niinpä kutasin seuraavaksi hänellekin varpaan lämmittimet. Onneksi sattui olemaan mukana lissee lankaa ja vielä sopivan väristä kun toinen otti ja loppu kesken kaiken.


Noitten kirjavien lankojen jälkeen oli ihan pakottava tarve tekasta vielä yhet sukat yksvärisestä langasta.
Ja kun en ollut etukäteen varautunut, että saisin nuo edelliset valmiiksi kesken kotimatkan, piti jotenkin käydä käsiksi vyyhtiin ja keriä pari kerää lankaa jotta saan alotettua molemmat yhtä aikaa.


Lanka: Sandnes Maija
Puikot: Nro 3
Hyvin tuo malli sopii ihan yksivärisellekin langalle. Melkein kävi nyt näin että tästä sukkaparista pidän itse kaikkein eniten. Tai no, jos tuo haukottelija lasketaan mukaan niin..... Päästiin käymään nimittäin rekikoiratarhalla, jossa oli öpauttiarallaa noin 70 toinen toistaan komiampaa koiraa. Huisaa!


Toinenkin reissu on nyt tehty, jotta siitä postailen ensi tilassa kunhan saan aikaiseksi.
Eipä sitten muuta kuin hauskaa viikkoa kaikille.


Ei kommentteja: